
Mitä NASA salailee? "Uutta maata" ei enää mainittu
USA:n avaruushallintovirasto NASA ilmoitti heinäkuussa 2015 löytäneensä Maa-planeettaamme hieman isomman ja vanhemman serkun. Löydölle annettiin nimi Kepler 452b. Uudesta planeetasta uutisoitiin ja keskusteltiin laajasti viime kesänä, jonka jälkeen planeetan tarkkailu on jatkunut.
Kepler 452b:n tiedetään muistuttavan lämpötilan ja muiden ominaisuuksiensa puolesta enemmän maata, kuin mikään muu tähän mennessä löydetty planeetta. Kepler 452b:n etäisyys omasta auringostaan on vain hieman suurempi kuin Maan Auringosta. Planeetta on myös Maata suurempi, joten molempien planeettojen olosuhteiden pitäisi vastata hyvin pitkälle toisiaan. Hyvällä syyllä voidaan olettaa Kepler 452b:n olevan asuinkelpoinen myös ihmisille. Lisäksi planeetta on Maata noin puolitoista miljardia vuotta vanhempi, joten sillä on ollut huomattavasti enemmän aikaa kehittyä.
NASA järjesti tiistaina 10.5. tiedotustilaisuuden, jossa luvattiin kertoa Kepler-ohjelman uusimmista löydöistä. Suurin odotuksin alkanut tiedotustilaisuus osoittautui kuitenkin pannukakuksi, sillä uusista löydöistä ei kerrottu minkäänlaisia tarkempia tietoja. Esille tuotiin ainoastaan löydettyjen planeettojen lukumäärät.
NASA:n mukaan Keplerin avulla on vahvistettu tähän mennessä 1 284 planeettaa, joista 550 voi olla maan kaltaisia koon perusteella. Yhdeksän näistä kiertää oman aurinkonsa asuinkelpoisella vyöhykkeellä, mikä tarkoittaa sellaista välimatkaa planeetan ja aurinkonsa välillä, että vesi voi olla planeetalla nestemäisessä muodossa. Näiden yhdeksän lisäksi 21 eksoplaneettaa kuuluu tähän erityiseen ryhmään. Siinä kaikki. Ei sanaakaan Kepler 452b:stä, eikä mistään muustakaan planeetasta tai uudesta löydöstä.
Tiedotustilaisuuden niukkuus on herättänyt uusia kysymyksiä Kepler 452b:stä. Mikseivät NASA:n edustajat maininneet sanallakaan ”uudeksi maaksi” kuvailtua löytöään? Voisi kuvitella, että tiedotustilaisuus olisi antanut oivan mahdollisuuden hehkuttaa planeettaa, joka on isompi ja vanhempi serkkumme?
Onko planeetta osoittautunut joksikin aivan muuksi, kuin ensin luultiin? Eikö se olekaan asuinkelpoinen, vai onko siitä kenties saatu tietää jotain sellaista, jota ei uskalleta kertoa suurille massoille?
Kepler 452b on ollut löytymisestään lähtien radioteleskooppien seurannassa maan ulkopuolista elämää etsivän SETI-ohjelman kautta. Ensimmäisen viikon jälkeen radioseurannasta kerrottiin, että lähetyksiä ei oltu vastaanotettu. Sen jälkeen asiasta ei ole tiedotettu.
(Kuvassa NASA:n taiteilijan näkemys Kepler 452b-planeetasta)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!