
MTV: Rajat ovat kiinni, mutta suomalaispoliisit kuvattiin Ruotsin puolella ostoksilla – listalla kassillinen nuuskaa
Silminnäkijä kertoo MTV:lle, että näki lauantaina iltapäivällä kaksi suomalaispoliisia nuuskaostoksilla Ruotsin Haaparannalla.
Silminnäkijän mukaan virkapukuinen poliisipartio kävi ostoksilla Nuuskakairan Tukussa joka on Haaparannalla sijaitseva nuuskakauppa. Toinen partion jäsen oli ostanut yhden tornin, kun taas toinen osti kokonaisen kassillisen nuuskaa.
– Toinen poliisi tuli juuri kaupasta ulos torni kädessään kun ajoin pihaan. Se kiinnittikin huomion ja jäin siihen odottelemaan. Toinen poliiseista oli just kassalla kun menimme sisälle, kassa ojensi hänelle täyden kassin nuuskaa, mies kertoo MTV:lle.
Lapin poliisilaitos julkaisi asiasta tiedotteen, jossa kertoo pyytäneensä Valtakunnansyyttäjän toimistoa selvittämään tapauksen, eikä siitä tiedoteta enempää.
Suomen ja Ruotsin välinen raja on suljettu muulta kuin välttämättömältä liikenteeltä hallituksen päätöksellä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Jari Isokannel Länsi-Suomen Rajavartiolaitokselta kertoo, että kuvaillun tyyppinen tapaus on tiedossa mutta asiaa ei kommentoida tarkemmin. Viranomaiset voivat ylittää maiden välisen rajan sopimuksella virkatehtäviä suorittaessa.
– Olen kuullut tapauksesta, mutta en pysty kommentoimaan mitä poliisi on Ruotsin puolella tehnyt, onko siellä ostettu nuuskaa vai ei, Isokannel kertoo MTV:lle.
Hän jatkaa, että mikäli rajanylitys olisi tapahtunut ilman pätevää syytä, siitä voitaisiin aloittaa tutkinta. Isokanteleen tiedossa ei ole, että Rajavartiolaitos olisi aloittanut kuvaillun tyyppisestä tapahtumasta tutkintaa.
Lähde: MTV
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa