Näin Kelly Osbourne laihdutti!
Madonnan ja Kelly Osbournen yhteistyö musiikin saralla on tuottanut myös toisenlaista tulosta. Madonna on antanut Kellylle vinkkejä, joiden avulla hän on pudottanut aiemmin tänä vuonna keräämiään kiloja. Closer -lehdelle puhunut lähde kertoo Kellyn laihtuneen takaisin vaatekokoon kahdeksan. Kelly on karsinut ruokavaliostaan Madonnan opastamana vehnän, keinotekoiset makeutusaineet ja juuston.
– Kelly välttelee hiilihydraatteja päästäkseen eroon turvotuksesta. Hän on syönyt keitettyjä munia aamiaisella, grillattua kanaa salaatilla lounaalla ja kalaa sekä höyrytettyjä vihanneksia päivällisellä. Lisäksi Kelly harrastaa tanssillisia elementtejä sisältävää Ballet Barre -liikuntaa viisi kertaa viikossa.
Kelly ei ole ainoa Osbournen perheestä, joka on vasta muuttanut ruokavaliotaan. Myös hänen äitinsä Sharon Osbourne on aloittanut Atkinsin dieetin karistaakseen kilojaan.
– Olen kamppaillut painoni kanssa vuosia. Halusin alkaa noudattaa dieettisuunnitelmaa, jonka avulla taatusti näyttäisin ja tuntisin oloni upeaksi.
– Tutkittuani muita painonpudotusohjelmia, tajusin, että Atkins sopii minulle parhaiten. Vartaloni, kuten monien muidenkin tämän ikäisten naisten, ei prosessoi hyvin sokeria tai puhdistettuja hiilihydraatteja.
Lähde: IL
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”