
Näin paljon Kim Kardashian ja Kanye West maksavat sijaissynnyttäjänsä henkivartijoille
Tosi-tv-tähti Kim Kardashianin ja räppäri Kanye Westin huhutaan odottavan kolmatta lastaan sijaissynnyttäjän avulla. Nyt parin kerrotaan palkanneen sijaissynnyttäjälle joukon henkivartijoita, jotka pitävät huolta naisen turvallisuudesta vuorokauden ympäri. Kardashian ja West maksavat sijaissynnyttäjän turvallisuudesta noin 1,3 miljoonaa euroa.
Kardashianin ja Westin sijaissynnyttäjän nimeä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta lapsi syntyy huhujen mukaan tammikuussa. Parilla on ennestään 4-vuotias tytär North ja 21 kuukautta vanha poika Saint.
Parin sisäpiiristä huhutaan, että he ovat vuokranneet hyvin yksityisen paikan sijaissynnyttäjälle noin tunnin matkan päästä Los Angelesista. Naisen turvallisuutta vartioidaan vuorokauden ympäri ja hänellä on käytössään yksityinen autonkuljettaja.
Kardashian ja West eivät ole myöntäneet käyttävänsä sijaissynnyttäjää. Kardashian on puhunut julkisesti haluavansa vielä lapsen, mutta lääkärit ovat varoitelleet häntä raskauden riskeistä ensimmäisten kahden synnytyksen aikana ilmenneiden ongelmien vuoksi.
Lähde: The Sun
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä