Nainen kohtasi puuman metsässä – onnistui karkottamaan pedon yllättävällä kikalla
Nainen koki kauhunhetkiä, kun puuma lähestyi kesken metsälenkin. Hädän hetkellä hän keksi kuitenkin keinon pedon karkottamiseksi.
Dee Gallant oli kävelyttämässä koiraansa Kanadassa, Brittiläisen Kolumbian alueella, kun hän huomasi puuman varsin lähellä. Gallant huusi häntä kohti kävelevälle puumalle, mutta se pysäytti pedon vain hetkeksi ja katti jatkoi hidasta kulkuaan naista kohti.
Apu löytyi taskusta, sillä Gallantilla oli musiikkia tallennettuna puhelimessaan ja hän valitsi Metallican kappaleen ”Don’t Tread On Me”, eli suomalaisittain soveltaen ”älä astu päälleni”.
– Ajattelin, että se on meluisin biisi, joka puhelimestani löytyy ja se saattaisi pelästyttää puuman. Kun ensimmäiset sävelet kajahtivat ilmoille, juoksi puuma pensaikkoon, kertoo Gallant.
Gallant ja hänen husky-koiransa pääsivät turvallisesti takaisin kotiin ja nainen kokee olevansa palveluksen velkaa Metallicalle.
– Haluaisin olla heihin yhteydessä jonakin päivänä ja kertoa James Hetfieldille, että hän pelasti henkeni, päättää Gallant.
Lähde: 98rock
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”