NASA järjestää 10.5. tiedotustilaisuuden, jossa todennäköisesti ilmoitetaan tarkempia tietoja uuden Maa-planeetan löytymisestä.
Vuonna 2009 Yhdysvallat ampui Maan kiertoradalle suuritehoisen Kepler-teleskoopin, jonka tavoitteena oli löytää maan kaltaisia, asutttavia planeettoja. Kepler-ohjelman avulla onkin löydetty oman aurinkokuntamme ulkopuolelta 1028 ns. eksoplaneettaa, joista 22:n arvioidaan mukaan olevan Maan kaltaisia.

Aurinkokuntia. Kuva: Wikimedia

NASA on ilmoittanut pitävänsä tiedotustilaisuuden tiistaina 10.5. kertoakseen Kepler-ohjelman uusimmista löydöistä.
Viime kesänä NASA paljasti, että Kepler oli löytänyt eksoplaneetan, jolla on edellytykset ylläpitää elämää. Geneerisesti nimetty Kepler 452b -planeetta sijaitsee omasta auringostaan samalla etäisyydellä kuin Maa Auringosta. Planeetta on noin kaksi kertaa suurempi kuin maa ja se sijaitsee hieman kauempana auringostaan kuin Maa.

NASA:n Jon Jenkinsin mukaan Kepler 452b on ollut kuuden miljardin vuoden ajan aurinkonsa asuinkelpoisella vyöhykkeellä, mikä on pidempi kuin Maan ikä. Planeetan iän perusteella voisi olettaa, että myös siellä olevan elämän kehitys on maata pidemmällä.

Jäämme odottamaan mielenkiinnolla tarkempia uutisia Kepler 452b -planeetasta.
Lähde: The Mirror