Niko Saarinen ja Jonna Saari keskustelevat Nikotellen-podcastin uudessa jaksossa muun muassa maksuhäiriöistä, niiden pitkästä kestosta rekisterissä sekä siitä, miten merkinnät vaikuttavat ihmisten käytökseen.

Niko kertoo ohjelmassa, että vuoden 2018 joulukuussa peräti 379 000 suomalaisella oli maksuhäiriömerkintä ja häntä kauhistuttaa, että merkintöjä oli peräti 15 henkilöä kohden. Niko uskoo suuren häiriömerkintämäärän per henkilö johtuvan ainakin osittain eräänlaisesta syöksykierteestä, jolloin ei enää välitetä uusista laskuista, kun luottotiedot ovat muutenkin jo menneet.

Niko muistuttaa, että moni ei kuitenkaan ymmärrä, että rekisterimerkinnän 2-4 vuoden voimassaoloaika siirtyy jokaisesta uudesta merkinnästä jälleen saman verran pidemmälle.

Niko kertoo tietävänsä ainakin kolme henkilöä, jotka alkoivat tilata suuret määrät tavaraa osamaksulla heti kun he huomasivat, etteivät pysty maksamaan seuraavaa isoa laskua tai lyhennystä. Yksi hänen ystävistään tilasi osamaksulla jopa 10 000 euron arvosta kaikenlaista tavaraa juuri ennen kuin huomasi seuraavan laskunsa olevan menossa ulosottoon.

Niko ja Jonna pohtivat, että maksuhäiriömerkinnän taakan paino voi helposti alkaa ahdistaa vielä enemmän sen takia, että taloudelliseen pulaan joutumista hävetään niin paljon, ettei siitä kehdata puhua kenellekään.

Kuuntele Nikon ja Jonnan Nikotellen-podcastin uusin jakso alta tai täältä!

Jakson voi kuunnella myös Soundcloudista.

Nikotellen-podcastin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden äänitteet löydät täältä.

Sarja löytyy myös Apple Podcasteista.

Metropoli ja Nikotellen ovat myös Instagramissa.