Paljastuskirja kertoo: Tukiaisten kotona käydään pillerikauppaa!

Kirjan etukansiKohukirja Koko kansan Johanna – Paljastuksia kulissien takaa on ollut menestys jo ennen julkaisuaan. Lukijat ovat olleet sekä ilahtuneita että hämmentyneitä kirjan sisällöstä. On osattu odottaa, että kirja on rankkaa luettavaa, mutta osa lukijoista on ennakko-odotuksistaan huolimatta silti kauhistunut Johanna ja Julia Tukiaisen julkisuudelta pimennossa säilyneestä arkielämästä.
Julia Tukiainen sai 23.5. Helsingin käräjäoikeudessa tuomiot lääkerikkomuksesta ja näpistyksestä. Teot ovat viime vuoden tammi- ja marraskuulta. Lääkerikkomustuomio aiheutui siitä, kun Julia Tukiainen toi maahan ETA-alueen ulkopuolelta huumausaineeksi katsottavia lääkeaineita, joihin hänellä ei ollut käyttöoikeutta.
Kirjassa kerrotaan kattavasti Johanna ja Julia Tukiaisen lääkkeiden väärinkäytöstä. Kirjan mukaan Jollaksessa tehdään aktiivisesti kauppaa reseptilääkkeillä.
Arki Jollaksen mittapuulla on hyvin toisenlaista kuin ”tavisten” ja lähin apteekki löytyy alakerran takkahuoneesta. Jollaksen lähiapteekki palvelee aina kun myyntiedustaja on toimipisteessä, ja toisin kuin harmaita suomalaisia palvelevat toimipisteet, tämä yksikkö tekee aktiivista myyntityötä ympäri vuorokauden. Useiden paikalla olleiden mukaan eräs Tukiaisten perheenjäsen myy lääkkeitä sekä omalle perheelleen, että asunnossa vieraileville ihmisille.
Tukiaisten lähipiirikin on päässyt sanojensa mukaan osalliseksi lääkkeistä nahisteluun:
”Herättiin yhden kerran ja juotiin Juhan kanssa kahvia, kun Johanna ryntää sieltä sen huoneesta ja huutaa et: ”Te ootte varastunnu multa pameja, Julia oli siinä vieressä ihan pöllyissä. Kysyin Julialta, et ootko sä ottanut ne? Julia möngersi että en todellakaan, oon ottannu vaan Truxalia, mutta silmät pyöri päässä siihen tahtiin ettei jäänny epäselväks kuka ne vei. Johanna vaati meitä tyhjentämään taskut. Me tyhjennettiin totta kai. Sit se vaan sanoi että te ootte voinut syödä ne. Se sano eka et koko lista oli hävinnyt. Sanoin, et hei Jossu jos oltais vedetty koko lista, niin ei varmaan juotais tässä kahvia.”
Voit ostaa kohukirjan TÄÄLTÄ.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.

3 Kommenttia
  1. triimu sanoo

    Se uskovaisuus taitaa olla vaan kulissia, ettei ihmiset epäilisi. Iskä on paljastunut aikamoiseksi siaksi, miksi rouvansa sallii asiat? Taitaa olla mukana tässä härskissä pelissä hänkin?

  2. Ihmettelevä mummoihminen sanoo

    MITÄ IHMETTÄ?
    Onko niiden isä se lääke trokari? Kyllä vähän omituiselta näytti videopätkä, jossa Johanna ja Julia kuvasivat nukkuvaa isäänsä, mutta ihanko totta, että se järjestää lääkkeitä lapsilleen? Ihan varmasti jokainen ymmärtää, että käyttävät lääkkeitä väärin alkoholin kanssa. Sen näkee niistä videopätkistä missä nämä sisarukset ovat ihan sekaisin (eivätkä taatusti pelkästään alkoholista)

  3. V***u mikä perhe sanoo

    Tullin ja poliisin pitäisi ottaa iskä parempaan syyniin tullissa kun on Helsinkiin päin tulossa. Käy tankkaamassa varastot täyteen naapurimaassa ja tekee jollaksessa tilin. Myy vielä omille lapsille. Täysi SIKA koko äijä ja vielä uskovainen.

Jä vastaus

Your email address will not be published.