Perintöprinsessa Laura Hautaniemen kesäromanssi päättyi: ”Olen ollut todella surullinen” – katso tuoreet uima-asukuvat!
Miss Suomen ensimmäinen perintöprinsessa Laura Hautaniemi rentoutui helsinkiläisen St. George -hotellin spa-osastolla viime viikolla. Hän innostui julkaisemaan Instagramissa kuvia, joissa poseeraa mustassa uima-asussa.
– Kävin ystävän kanssa virkistäytymässä, kun kesäheila sanoi sopimuksensa irti. Nyt on taas parempi mieli ja elämässä puhaltavat uudet tuulet, Laura Hautaniemi kertoo Metropolille.
Laura kertoi koko Miss Suomi -kiertueen ajan olevansa sinkkumarkkinoilla, koska kyse oli seurustelusuhteen sijaan tapailusuhteesta. Hän myöntää olevansa hajalla kesäromanssin päättymisestä. – Olen ollut todella surullinen. Suhde päättyi, koska en halunnut tapailua vakavampaa. En ole valmis uutteen suhteeseen, sillä pitkä suhteeni päättyi kesän alussa, Laura kertoo. Sinkkumarkkinoilla oleva kaunotar on kyllästynyt Tinderin selailemiseen. – Se ei anna todellista kuvaa miehistä, hän perustelee. Miss Suomi -kiertueen jälkeen hän on hankkinut väliaikaisen kodin Helsingistä. – En ole kuitenkaan luopunut Kuopion kodistani, Laura paljastaa. Lue myös: Perintöprinsessa Laura Hautaniemi suunnittelee muuttoa: ”Ollaan jo katseltu asuntoja missisiskojen kanssa” Huh, mikä kuva! Miss Suomi Viivi Altonen kuin jumalatar kuumassa bikinikuvassa: ”Kunnioita ja rakasta vartaloasi!”
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”