Kuva: AOP
Roope Salminen avautuu vaikeasta äitisuhteestaan Minna Turuseen: ”Hän joko itse uskoo siihen tai sanoo niin ulos päin”
Näyttelijä Roope Salminen aloitti aiemmin tällä viikolla Kolme käännekohtaa -podcastin. Ensimmäiseksi vieraakseen hän sai palkitun radiojuontajana ja televisiokasvo Veronica Verhon, jonka kanssa hän pääsi keskustelemaan perhesuhteista. Hän puhuu podcastissa avoimesti vaikeasta suhteestaan äitiinsä, näyttelijä Minna Turuseen.
– Mulla on oman biologisen äitini kanssa sellainen tilanne, että meidän välimme eivät myöskään ole maailman yksinkertaisimmat. Minua on kaikista eniten aikuisena ahdistanut hänen esittämä narratiivi, että hänen lapsensa on hylännyt hänet. Hän on joki itse uskoo siihen tai sanoo niin ulos päin.
– Olen käynyt terapiassa ja käsitellyt asioita. Ajattelen, että jos vanhempana ajaa vanhemman ja lapsen välisen suhteen sellaiseen tilaan, että se menee rikki, niin vastuu on vanhemmalla.
– Minun on isänä vaikea kuvitella tilannetta, missä mun lapsi tekisi jotain sellaista, että mä en pitäisi häneen yhteyttä ja toteisin myöhemmin, että lapsi sinä hylkäsit minut. Se tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta.
Roope Salmisen äiti Minna Turunen muistetaan muun muassa elokuvista Umur, Vares – yksityisetsivä ja televisiosarjoista Ruusun aika, Tuliportaat ja Salatut elämät. Roopen isä on näyttelijä Eppu Salminen.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Kastanja Rauhalalta yllättävä ilmoitus
- Ex-prinssi Andrew jatkaa huonoa käytöstään – perheenjäsen piti puhuttelun
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen