Rotat hoitavat kissanpentuja kissakahvilassa – katso suloinen video!
Newyorkilaisessa kissakahvilassa on eläinpelastuskeskuksesta tulleita kissoja ja kissanpentuja, joita annetaan adoptoitavaksi. Yllättävää Brooklyn Cat Cafessa on se, että kissojen lisäksi siellä voi tavata rottia, jotka hoitavat kissanpentuja kuin omia poikasiaan.
Kaikki alkoi neljä vuotta sitten, kun kahvilaan tuli neliviikkoinen orpokissanpentu Ebony, jolla oli kissaleukemia. Henkilökunta ei halunnut Ebonyn tartuttavan muita kissoja, mutta pentu kuitenkin tarvitsi seuraa.
Henkilökunta löysi kotia tarvitsevan valkoisen rotan, ja niin rotan ja kissanpennun ystävyys sai alkunsa. Ivoryksi nimetty rotta ja Ebony-kissa leikkivät keskenään ja nukkuivat vierekkäin. Traagisesti Ebony menehtyi vain neljän kuukauden iässä, mutta sen ja Ivoryn ystävyys yhdisti myös muut nuoret kissanpennut ja rotat.
Rotat Remy ja Emile ovat kissakahvilassa alle kahdeksanviikkoisten kissanpentujen seurana, kunnes pennut ovat riittävän vanhoja rokotettaviksi ja siirtymään muiden kissojen seuraan. Nuoret kissanpennut ovat kahvilan mukaan riittävän pieniä, jotta ne voivat leikkiä rottien kanssa turvallisesti. Jos pennut eivät ole orpoja, myös niiden emo on niiden seurana, mutta tällöin rotat ja kissanpennut saavat leikkiä vain tarkasti valvotuissa olosuhteissa.
Videon pennut ovat orpoja, joten leikkimisen lisäksi rotat myös pitävät niitä puhtaana.

Kuva: Facebook / Brooklyn Cat Cafe
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”