Sukupuolineutraalisuuden nimissä ollaan nyt hyökkäämässä englanninkielisten sukupuolta kuvaavien persoonapronominien ”she” ja ”he” kimppuun.

Australiaan kuuluvan Tasmanian osavaltion työväenpuolueen ja vihreiden poliitikot ovat tehneet aloitteen, jonka mukaan kyseisten persoonapronominien käyttäminen henkilöstä toisin kuin hän itse haluaa pitää muuttaa lainvastaiseksi.

Lakimuutoksen mukaan lapsen vanhemmat voisivat itse päättää, kirjataanko lapsen sukupuolta lainkaan syntymätodistukseen. Kun lapsi täyttää 16, hän voisi itse laillisesti ilmoittaa tai muuttaa virallisen sukupuolensa.

Kun kyseinen henkilö ilmoittaa, millä sukupuolella tai sukupuolettomuudella häntä pitäisi kutsua, tästä poikkeavan nimityksen käyttäminen olisi rangaistava teko.

Lakiesitystä kritisoivat ovat sen puolesta, että henkilö saisi päättää oman sukupuolensa, mutta vastustavat sitä, että muut saisivat rangaistuksen sillä perusteella, eli kutsuvat henkilöä sillä sukupuolella, miltä hän heidän mielestään näyttää.

Lähde: Daily Mail

Kuva: Pixabay