
Sisarukset tekivät karmivan löydön tyhjentäessään kuolleen äitinsä taloa
Iso-Britanniassa kolme sisarusta oli siivoamassa äitinsä taloa tämän kuoltua, kun he tekivät odottamattoman ja karmivan löydön. Portaiden alla kaapissa oli pieni laatikko, jossa oli kirjekuoria ja muumioituneen lapsen ruumis, joka oli kääritty kankaisiin.
Sisarukset veivät laatikon poliisilaitokselle. DNA-testit vahvistivat, että jäänteet kuuluivat sisarusten vanhempien Carol ja Melvin Thompsonin lapselle. Tutkimuksissa selvisi, että kankaat olivat peräisin 1950-luvun lopusta tai 1960-luvun alkupuolelta. Laatikossa olleet kirjeet oli päivätty elokuulle 1968.
Avustava kuolemansyyntutkija John Broadbridge kutsui tapausta häiritsivämmäksi, jonka hän on kohdannut 25 vuoden urallaan. Muumioitumisesta johtuen hän ei voinut arvioida, oliko lapsi kuollut ennen vai jälkeen syntymän. Broadbridgen mukaan on mahdotonta määrittää, miten ja milloin lapsi kuoli.
Tutkimuksia johtanut rikosylikonstaapeli Matthew Wilkinson kertoi, että perheenjäseniä, mukaan lukien Melvin Thompsonia, oli kuulusteltu, mutta kukaan ei ollut tiennyt lapsesta tai raskaudesta. Thompson vakuutti, ettei hänellä ollut mitään tietoa laatikosta tai sen sisällöstä.
Carol ja Melvin Thompson avioituivat vuonna 1968 ja asuivat useissa eri osoitteissa Northallertonin kaupungissa. Pari erosi vuonna 1996. Parin kolme elossa olevaa lasta syntyivät vuoden 1968 jälkeen.
Lähde: Metro UK
Kuva: Pixabay (kuva ei liity tapaukseen)
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut