Suomen arvokkaimmat lastenkirjat – perintälaskun mukaan!
Lindorff on yksi suurimmista Suomessa operoivista perintätoimistoista, jonka palveluja käyttävät niin kunnalliset kuin yksityisetkin suuryritykset. Yhtiön voisi täten olettaa toimivan edes jonkinlaisen kohtuuden rajoissa.
Kohtuutta ei löydy etsimälläkään alla olevasta espoolaismiehen Facebookissa julkaisemasta laskusta, jossa hänen vaimoltaan vaaditaan jättikorvauksia neljästä kirjastoon palauttamatta jääneestä tuiki tavallisesta lastenkirjasta.
Lindorffin laskuun on merkitty ”aineiston arvoksi” 1 693,84 €, jolloin perintämaksun sekä koron kanssa maksettavaksi vaadittava summa on 1 703,34 €. Lindorffin osuus ei tässä vaiheessa ei ole vielä merkittävä, mutta aineston arvo on suorastaan uskomaton. Ei välttämättä ole perintäyhtiön tehtävä penätä perijältä laskutuksen perusteita, eikä laskusta selviäkään miten pitkään kirjat ovat olleet palauttamatta, mutta voisi olettaa että kirjoja olisi tiedusteltu takaisin jo useampaankin otteeseen, ennen kuin velka on hivuttautunut tällaisiin lukemiin. Eikö perintätoimisto olisi pitänyt laittaa asialle jo huomattavasti aiemmin?
Laskussa vaaditaan ensin koko summaa maksettavaksi Lindorffin tilille, mutta seuraavaksi mainitaan että velkaa voi lyhentää palauttamalla kirjat kirjastoon, jonka jälkeen maksettavaksi jää kirjaston Lindorffille ilmoittama loppuvelka perimiskuluineen. Velallinen ei siis vielä tiedä palautuksen jälkeistä loppusummaa, mutta jos hän ei palauta kirjoja tai maksa koko perittävää summaa, Lindorff ilmoittaa harkitsevansa ryhtymistä toimiin ulosottokelpoisen tuomion saamiseksi. ”Tästä aiheutuu teille huomattavia lisäkustannuksia ja mahdollisesti haitallisesti vaikuttava maksuhäiriömerkintä”, laskussa uhkaillaan.
Joissakin perintälaskuissa maksettavaksi vaadittava summa on voinut kasvaa vain parissa viikossa jopa yli 400 %, joten Metropoli.net toivoo espoolaisperheen löytävän lastenkirjat välittömästi palautettavaksi kirjastoon. Muutoin jo nyt Suomen arvokkaimmiksi muuttuneiden lastenkirjojen perintähinta voi nopeasti vielä moninkertaistua!
Lue myös:
Näin tehdään täydellinen ryöstö – laillisesti
Asiakas maksoi liikaa – perintätoimisto vaatii rahaa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Mikael Forssell järkyttyi: ”Meneekö vaimoni ilman housuja illalliselle?”
- Karita Tykkä kommentoi ex-miehensä ulostuloa: ”Tein tähänastisen elämäni suurimman virheen”
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Robin Packalén avautuu: Henkilökohtainen paljastus joulusta
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Lotta Hintsa hehkui vauvakutsuilla – Aviomiehen liikuttava tempaus herkisti
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Beckhamien perheessä kuohuu – Brooklyn esti perheensä somessa
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen