
Suomen poliisi kalpenee vertailussa muihin Pohjoismaihin
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kirjoittaa blogissaa, että Suomen poliisien tilanne on heikko verrattuna muihin Pohjoismaihin. Suomessa mm. poliisiopiskelijoiden määrää on laskettu alle puoleen, joten poliisien määrän nopea lisääminen on rajallinen, vaikka poliittista tahtoa löytyisi. Paatero kirjoittaa:
”Muissa pohjoismaissa tuota tahtoa on riittänyt. Norjassa palkataan 3000 poliisia lisää seuraavan viiden vuoden aikana. Samaan aikaan suunnitellaan satojen miljoonien eurojen tietojärjestelmäuudistusta (Suomessa 30). Ruotsissa poliisien määrä on nostettu 20000:een (Suomessa 7450). Tanskassa poliisin budjetti on 1,4 miljardia euroa (Suomessa 0,8).”
Suomeen on tavoitteena saada ensi vuonna 50 poliisia lisää. Poliisi on myös saanut lisää määrärahoja, mutta koska samaan aikaan on kuitenkin tehty suuria supistuksia, on ihmetelty mihin rahat ovat kadonneet. Paatero vastaa blogissaan:
”Vastaus on: palkkoihin, tietojärjestelmiin ja vuokriin. Palkkakulut ovat nousseet vuodesta 2008 virkaehtosopimuksen perusteella yli 120 miljoonaa euroa, palveluiden ostot lähes 54 miljoonaa euroa ja toimitilakulut 16 miljoonaa euroa. Kasvavien kustannusten takia olemme joutuneet vähentämään henkilöstöä, poliiseja sata (-1,1%) ja muuta henkilöstöä kolme sataa (-10,5%) eli suhteessa kymmenkertaisesti.”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susanna Penttilä myi käytetyt pikkuhousunsa – tämän verran niistä sai pulittaa!
- Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Susanna Penttilä myi käytetyt pikkuhousunsa – tämän verran niistä sai pulittaa!
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!