Suositun jouluelokuvan lapsinäyttelijästä kasvoi seksikäs rokkari – kuvat!
Vuonna 2000 ensi-iltaan tuli Ron Howardin ohjaama jouluelokuva The Grinch. Jim Carreyn tähdittämä komedia kertoo joulua sydämensä pohjasta vihaavasta peikosta, joka asuu suurella vuorella. Vuoren juurella sijaitsevan kylän asukkaat sen sijaan rakastavat joulua. Kylässä asuva tyttö, Cindy Lou ymmärtää peikon ahdistuksen ja kutsuu tämän viettämään joulua.
Cindyn roolissa nähtiin Taylor Momsen, joka oli elokuvan ensi-illan aikana 7-vuotias. Sittemmin näyttelijänä ja mallina työskennellyt Momsen on panostanut musiikin tekemiseen ja jättänyt näyttelemisen kokonaan.
Hän vaikuttaa nykyään perustamassaan rockyhtyeessä The Pretty Reckless. Momsen on bändin laulaja ja kirjoittaa myös yhtyeen kappaleita.
– En kaipaa näyttelemistä ollenkaan. Kun lopetin, ajattelin kaikkien pitävän minua hulluna. Kuten nyt myöhemmin nähtiin, he olivat väärässä, Monsen kertoi Entertainment Weekly –lehdelle.
Lähde: Unilad
Artikkelikuva: Universal Pictures
Muut kuvat: Wikimedia Commons
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähipiiri: Kuningatar Elisabet epäili Meghanin agendaa Harryn suhteen
- Beata ja Mikko Leppilampi: suru-uutinen
- Kasinorakastajan blogi: Kelit ovat peleille suotuisat!
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun