Talent Suomi -tuomarilta rajua tekstiä ohjelmasta: "Tuotanto on pelkkä vitsi!"
Nelosen Talent Suomi -ohjelmassa tuomarina vuosina 2007-2011 toiminut tanssija-koreografi ja nykyisin lennonopettajana sekä taitolentäjänä toimiva Sami Saikkonen ei säästellyt sanojaan Facebokissa kommentoidessaan kykyjenetsintäohjelman nykytilaa.
Metropoli.netin lukija bongasi Saikkosen kommentin Tyra Banksin julkaiseman videon yhteydestä. Videolla Johnny Manuel -niminen nuori mies laulaa America’s Got Talent -ohjelmanssa uskomattoman hienosti Whitney Houstonin kappaleen ”I Have Nothing”.
Video on saanut Facebookissa yli 107 miljoonaa katselua ensimmäisen viikon aikana ja myös videon suomalaisessa kommentoinnissa ihaillaan suuresti miehen laulutaitoja. Myös Saikkonen oli vaikuttunut amerikkalaisten tasosta ja ilmeisen tyytymätön suomalaisten vastaavaan, koska hän antoi tulla tuutin täydeltä mielipiteensä Suomen versiosta.
Saikkonen kertoi ehdottaneensa alunperin Suomessa, että palkintosummaa olisi nostettu vähintään 100 000 euroon, jotta Suomessakin voitaisiin saada ”jotain muuta kuin käsipierijä voittajaksi”. Tulistunut Saikkonen jyrisi, että nykyisellään Talent Suomi -ohjelman ”tuotanto on pelkkä vitsi”.
Hän kuitenkin lisäsi, ettei tarkoittanut kommentillaan ohjelman henkilökuntaa, vaan nimenomaan resursseja.
Alla video huikeasta lauluesityksestä, jollaisia olisi tietenkin mukava nähdä Suomenkin ohjelmassa.
Kuva: YouTube
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Prinsessa Catherine aiheutti shokin pikkutuhmalla kommentillaan
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Mannisten riita yltyy – Aki kehottaa Rita-vaimoaan hankkiutumaan raskaaksi Gambiassa
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Paljastus Jone Nikulan ja Ellen Jokikunnaksen erosta: ”Kaikki menee päin helvettiä”
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Sarah Dzafce avautuu vihdoin: ”Otan kaiken vihan vastaan”