Monet pyrkivät ottamaan matkoiltaan mahdollisimman edustavia kuvia julkaistakseen ne sosiaalisessa mediassa. Toisin on bostonilaisen Michelle Liun, 21, laita. Hän on julkaissut Instagramissa ”kaksoisleukakuvia” muun muassa Eiffel-tornilta, Taivaallisen rauhan aukiolta ja lentokoneesta British Airwaysin henkilökunnan seurassa.
Alhaaltapäin otetuissa kuvissaan Liu painaa leukansa alas ja irvistää saaden aikaan kaksoisleuan. Liu on antanut Instagram-tililleen nimen ”Chinventures”.
Liu kertoi alkaneensa tehdä kaksoisleukoja kuvissa jo koulussa hassutellakseen, mikä oli hänen tapansa käsitellä epävarmuuttaan. Instagram-tilinsä hän avasi viime vuoden syyskuussa.
– Sanoisin, että halusin viihdyttää ystäviäni ja saada heidät nauramaan, mutta se on myös minun tapani rohkaista siihen, ettei pidä välittää niin paljon, miltä näyttää kuvissa, Liu totesi.
Liun suosikkikohteet, joissa hän on ottanut kaksoisleukakuvia, ovat Kööpenhamina ja Lontoo. Kuvat hän ottaa selfietikulla varustetulla puhelimellaan.


Lähde: Independent
Kuvat: Instagram / Chinventures