Tamperelainen opiskelijapariskunta sai sakot omalta parkkipaikalta
Monet suomalaiset ovat harmikseen joutuneet tekemisiin yksityisten pysäköintivalvontayritysten kanssa, joiden kanssa toimiminen voi olla turhauttavaa.
Ongelman tekee erityisen hankalaksi se, että Suomessa ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa lainsäädäntöä, joka ohjaisi yksityisten pysäköintivalvontayritysten toimintaa.
Eräs esimerkki ongelmasta koskee tamperelaisen opiskelijapariskunnan tapausta, jossa pysäköintivalvontayritys oli määrännyt valvontamaksun pariskunnan parkkeerattua laina-auton itse vuokraamalleen parkkiruudulle.
Yrityksen mukaan pysäköintioikeus oli autokohtainen, mutta pariskunnan mukaan yritys ei ollut huolehtinut yhteen autoon sidotun pysäköintioikeuden tiedottamisesta riittävän selvästi. Yritys ei suostu perumaan maksua pariskunnan valituksesta huolimatta.
SDP:n kansanedustaja, Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen (kuvassa) on jättänyt eduskunnalle kirjallisen kysymyksen yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavien yritysten saattamisesta sääntelyn piiriin.

– Yksityisen henkilön oikeusturvan parantamiseksi yksityisten pysäköintivalvontayritysten toiminta tulisi saattaa lainsäädännön piiriin. Yhtenäiset käytännöt pysäköintiehtojen tiedottamisesta ehkäisisivät epäselvien riitatilanteiden syntymistä, esittää Kymäläinen kirjallisessa kysymyksessään.
– Yksityistä pysäköintiä valvovan yrityksen ja oikeushenkilöiden välille syntyneissä riitatilanteissa ratkaisua on haettu yleisen kuluttajasuojalain ja tuomioistuinratkaisuihin pohjanneiden käytäntöjen avulla. Myös kuluttajariitalautakunta on käsitellyt yksityiseen pysäköinnin valvontaan liittyviä tapauksia, mutta esimerkiksi taloyhtiöiden alueella tapahtuvaan pysäköintiin liittyvät riitatilanteet ovat jättäneet yksityiset henkilöt usein yksin valituksineen, Kymäläinen toteaa.
STT
Kuvituskuva: Pixabay
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kerttu Rissanen avautuu kiusaamisestaan: ”Se on ihan sairas”
- Iida Vainio ja Archie Cruz ökylomalla Lontoossa – katso upeat kuvat
- Sanna Marin shokeerasi käytöksellään kesäfestareilla – katso kuva
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät