Tatu ei mene töihin koska elää mukavasti sossun piikkiin!
26-vuotias Tatu on tyytyväinen elämäänsä; hän pelaa arkisin tietokonepelejä ja käy viikonloppuisin ulkona kavereiden kanssa – yhteiskunnan piikkiin. Näin kertoo Haaga-Helian journalismin opiskelijoiden verkkolehti Tuima.fi. Sivusto on tällä hetkellä kaatunut suuren kävijämäärän vuoksi, mutta Jenni Aholan kirjoittama juttu on luettavissa myös täällä.
Juttua varten haastateltu Tatu kertoo että pelkästään ilmoittautuminen työnhakijaksi takaa täyden toimeentulotuen. Hän saa toimeentulo- ja asumistukea kuukausittain lähes 1100 euroa, joka riittää yksiöön Helsingin Punavuoressa, ja käteen jää vielä 400 euroa kuussa.
Tatu ilmoittautuu silloin tällöin aktiiviseksi työnhakijaksi, mutta kieltäytyy sitten kaikista töistä. Hänen mukaansa tukea on laskettu kieltäytymisen vuoksi vain kaksi kertaa viimeisten viiden vuoden aikana. Tatu varmistaa tukensa ilmoittautumalla silloin tällöin johonkin koulutukseen, johon hän ei sitten koskaan mene. Sosiaalitoimistolle riittää Tatun mukaan, että on ilmoittautunut kurssille, kukaan ei tarkista käykö hän siellä.
– Olen aina ollut sellainen hippi luonne ja flegmaattinen persoona, että mieluummin olen vapaa tekemään oikeasti mitä haluan, kuin että tekisin töitä ja saisin vähän enemmän rahaa, Tatu kertoo Tuima.fi-sivustolle.
Tatun haastattelu on herättänyt voimakasta kommentointia ja monet epäilevät jutun todenperäisyyttä. Helsingin apulaiskaupunginjohtajan Laura Rädyn Ilta-Sanomille antaman haastattelun mukaan ilmiö on kuitenkin ”valitettavan totta.”
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”