Teini-ikäinen malli menehtyi hämärissä olosuhteissa Malesiassa – perhe vaatii tutkimusten avaamista

Hollantilainen malli Ivana Smit, 18, kuoli epämääräisissä olosuhteissa Malesian Kuala Lumpurissa. Hänet löydettiin kuudennen kerroksen parvekkeelta, jonne hänen uskotaan pudonneen 20. kerroksesta juhlien jälkeen. Smith oli asunut Malesiassa 13 vuotta.
Paikalliset poliisit tutkivat tapausta, mutta totesivat, ettei mallin kuolemaan liity rikosta. Smitin perhe kuitenkin saapui Malesiaan ja vaatii poliiseja avaamaan tutkimukset. Muun muassa Chanelin muotinäytöksissä mallina työskennelleen Smitin kerrotaan olleen juhlimassa yönä, jona hän menehtyi.
Smitin Malesiassa asuva isoisä totesi:
– Emme voi uskoa, että hän putosi 20. kerroksesta ja ruumis löytyi kuudennesta kerroksesta. Hänet löydettiin sieltä alastomana. Missä ovat hänen kenkänsä ja alusvaatteensa?
Smitin isä on ottanut yhteyttä Alankomaiden lähetystöön ja Interpoliin. Hän ei usko, että tytär on voinut pudota tai hypätä parvekkeelta. Isä väittää paikallisen poliisin päättäneen tutkimukset liian hätiköydysti, vaikka naapureiden kerrotaan kuulleen riitelyn ääniä.
Smitin kehosta löytyi alkoholia ja ekstaasia. Naisen vaatteet ovat löytyneet, mutta kengät ja alusvaatteet ovat yhä kateissa.

Lähde: Unilad
Kuvat: Instagram / Ivana Smit


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.