Tukiaisen ystävän shokkipaljastus!
Johanna Tukiaisen ystäväpiiriin kuuluva Joni Virtanen kertoo, että Johannan ja Juha-kampaajan kihlaus on silkka mainostemppu.
– Tarkoituksena on saada joku lehti kustantamaan pariskunnan matkalle Miamiin, Virtanen sanoo.
Joni oli risteilyllä Johannan ja muutaman ystävänsä kanssa helmikuun alussa. Mies kuvailee tapahtumia seuraavasti :
– Risteilyn aikana Johanna kertoi tykkäävänsä nuoremmista kundeista, kuten kampaajastaan Juhasta. Parhaillaan Johanna ja Juha yrittävät tehdä juttua ”kihlauksestaan”, jotta saisivat jostain matkarahat Miamiin. Kyseessä on siis täysin feikattu suhde, vaikka Johannalla jotain tunteita Juhaa kohtaa onkin.
Jonin lausunto tukee sitä, mitä Tukiainen on kertonut blogissaan ja Facebook-päivityksissään Juhan homoseksuaalisuudesta. Seiskan bileristeilyllä kuvatulla videolla pariskunta myöntää, ettei suhde ole saanut lopullista täyttymystään siitä huolimatta, että jotain yritystä on ollut ilmassa.
Tukiaisen katkeruus ex-miestään Arto Länsmania kohtaan kytee Virtasen mukaan edelleen.
– Huhtikuussa Johanna haluaa Saariselälle tämän uuden ”kihlatun” kanssa näyttämään, että hänellä on uusi, nuori rakastaja, kuten Artollakin.
Virtanen kertoo myös viettäneensä aikaa Jollaksessa Tukiaisten kotona, jossa hän on sanojensa mukaan joutunut Johannan ja Julian seksuaalisväritteisten ehdotuksien kohteeksi useampaan otteeseen.
LUE MYÖS:
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn