Britanniaa on koetellut viime viikkoina harvinaisen pitkä helleaalto. Lomailijoita sää ilahduttaa, mutta toimistossa työskenteleville yli 30 asteen lämpötila tuottaa tuskaa. Joey Barge, 20, on yksi näistä toimistotyöläisistä. Nuori mies sai tarpeekseen puvussa hikoilusta, joten hän saapui töihin shortseissa.
Joeyn työpaikan pukukoodi on tiukka, joten hänet lähetettiin kotiin vaihtamaan vaatteita. Helteen tuskastuttama mies ei kuitenkaan halunnut pukeutua pukuun. Miehen mielestä ei ollut reilua, että naiset saivat pukeutua hameisiin ja mekkoihin, mutta miehiltä shortsit oli kielletty. Joey päätti ilmaista mielipiteensä käymällä äitinsä vaatekomerolla. Mies julkaisi Twitterissä kuvan, jossa hän on palaamassa työpaikalleen mekkoon pukeutuneena.
Joey arveli, että hänet lähetetään taas kotiin vaatteiden vaihtoon. Miehen protesti kuitenkin tuotti tuloksia, sillä myöhemmin kaikki toimiston työntekijät saivat sähköpostia toimiston uudesta pukukoodista. Sähköpostissa todettiin: ”Viime aikojen korkeista lämpötiloista johtuen olemme sopineet, että toimiston miehet saavat pukeutua 3/4-pituisiin shortseihin.”


Lähde: Mirror