Muutamia viikkoja sitten vantaalaiskoulussa 12-vuotias tyttö pahoinpideltiin luokkatoveripojan toimesta niin että häneltä murtui hammas, tuli kuulonalenemaa ja hänen silmälasinsa hajosivat. Äiti pettyi koulun halukkuuteen selvittää asiaa. Hän yritti saada tapaamista kasvokkain aikaan, mutta se osoittautui haasteelliseksi, joskin lopulta onnistui.
Nyt toinenkin äiti on tullut esiin – kyseessä on sama koulu. Hän on vuosikaudet yrittänyt selvittää kiusaamista, jonka uhreina ovat hänen lapsensa. Heitä on nimitelty ja kiristetty ja asia on johtanut myös rikosilmoitukseen. Myös hän on halunnut selvittää asioita koulun kanssa kasvotusten, mutta hän kokee ongelmia vähäteltävän ja koulun roolia passiiviseksi.
12-vuotias uhri joutui vaihtamaan koulua, nyt myös tämän äidin lapset ovat kokemassa samaa. Kiusaajat porskuttavat kuin ei mitään.
Kyseinen koulu ratkaisee esimerkiksi luokan WhatsApp-ryhmässä kiusaamisen siten, että suosittaa kiusattua, ettei tämä enää olisi siinä.
Nyt monet vanhemmat ovat aikeissa tehdä jonkinlaisen joukkokanteen asiasta. Heidän mielestään kyseisessä koulussa on vakavia puutteita kurinpidossa.
Lue äidin järkyttävä kertomus Terveyden Asialla -sivustolta, TÄÄLTÄ