Uusi puheradio ei kiinnosta mainostajia
Suomen ainoa kaupallinen puheradio, Radio Rapu, ilmoittaa saaneensa ensimmäisen kahdeksan toimintaviikkonsa aikana yhteensä yli 255 000 nettikuulijaa. Perinteisen FM-taajuuden kuulijoita pääkaupunkiseudulla ei ole mitattu.
– Olemme tyytyväisiä saamaamme kuulijamäärään ja heiltä saamaamme palautteeseen, kertoo aseman perustaja Timo Uusi-Kerttula.
Uusi-Kerttula on sananvapautta kannattava yrittäjä. Radio Rapu keskittyy talouteen ja politiikkaan.
– Olemme länsimaa ja kulttuuriimme kuuluu olennaisena osana valtiosta riippumaton tiedonvälitys myös puheradiossa. Koska muut mediayhtiöt eivät olleet kiinnostuneet projektista, päätin aloittaa sen omalla riskilläni.
– Ilman perintöjä ja rikasta sukutaustaa tehtävä on ollut varsin haastava. Yritykset eivät ole vielä löytäneet aloittavaa kanavaa. Se ottaa selkeästi oman aikansa. Vaikka kuulijoita on paljon, se ei muutu suoraan rahaksi. Yritysten ja yhteisöjen tuki olisi nyt todella tarpeen. Olemme oikeasti hyvällä sananvapauden asialla. Tarvitsemme tukea.
– Henkilöstökulut ovat tämän kaltaisessa toiminnassa huomattavat. Jos soittaisimme musiikkia automaatista, olisivat kulumme alle puolet verrattuna nykyiseen kulurakenteeseemme. Laadukas puheohjelma on selkeästi kalliimpaa tuottaa kuin jytäjumpan soitto. Haluan kuitenkin korostaa, että valtavista summista ei ole kysymys. Pienikin tuki auttaa meitä, Uusi-Kerttula uskoo.
Uusi-Kerttula on eri linjoilla päättäjien kanssa.
– Jopa liikenne- ja viestintäministeri Pia Viitanen oli syksyllä 2013 sitä mieltä, että Suomeen ei kaivata yksityistä puheradiota. Samalla hän myönsi tukun toimilupia musiikkikanaville. Me uskomme puheradion voimaan ja tehoon. Kuulijaluvut ovat siitä selkeä osoitus. Kanavallemme on selkeä tilaus.
– Vetoamme nyt yrittäjiin ja mesenaatteihin, jotta saisimme mainontaa ja tukea kanavallemme. Suomessa tulee olla ainakin yksi kaupallinen suomenkielinen puheradio, joka on valtiosta riippumaton ja kuuluu netin välityksellä kaikkialle. Haluamme vain, että puheradiomme säilyy suomalaisella mediakartalla, Radio Ravun päätoimittajana toimiva yrittäjä Timo Uusi-Kerttula kertoo.
Puheradio Radio Rapu on kuultavissa osoitteessa www.radiorapu.com ja Helsingin alueella taajuudella 89,7 MHz.
Kuvassa Radio Pavun haastattelussa opetusministeri Krista Kiuru.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Archie Cruz yritti puhua itsensä VIP-alueelle ilmaiseksi – käännytettiin pois
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat

- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa