Monen muun kunnianhimoisen nuoren naisen tavoin Alix Lynx opiskeli maisterin tutkinnon vanhempiensa toiveiden mukaisesti. Viestinnän opintojen myötä hän pääsi työskentelemään markkinointiviestinnän parissa ja eteni työssään nopeasti johtotehtäviin.
Laman myötä yritys menetti asiakkaitaan ja Alix jouduttiin lomauttamaan. Pian hän kuitenkin löysi toisen yrityksen, jossa hän pääsi jatkamaan uranousuaan.
Opiskeluaikoinaan mallin töitä tehnyt nainen kuitenkin päätti hypätä pois uraputkestaan ja ryhtyi toteuttamaan pitkäaikaista unelmaansa. Hänen unelmansa oli tulla aikuisviihteen ammattilaiseksi. Toisin sanoen pornotähdeksi.

careful, I bite ☠

Kuva, jonka Alix Lynx (@thealixlynx) julkaisi


Ensiksi hän aloitti esiintymisen verkkosivustoilla toimistotyönsä ohella. Kuitenkin pian Alix huomasi tienaavansa aikuisviihteellä muutamassa tunnissa enemmän kuin viikossa päivätyössään. Sen jälkeen hän päätti erota vakituisesta työstään.
Alix kertoo, että jätettyään työpaikkansa hän tunsi itsensä vapaaksi. Aikuisviihdettä hän on halunnut tehdä teini-ikäisestä lähtien nähtyään Playboy-lehtiä. Nähtyään televisiosta dokumentin Jenna Jamesonista ja Jesse Jamesista, Alix ymmärsi haluavansa tehdä pornoa Playboyssa poseeraamisen sijasta.

– Jenna Jameson ja Jesse Jane näyttivät paljon varmemmilta ja seksikkäimmiltä. He omistivat kaiken ja tekivät elantonsa saamalla ihmiset rentoutumaan, Alix kertoo.

????

Kuva, jonka Alix Lynx (@thealixlynx) julkaisi


Esiinnyttyään päätyönään netti-kameralle vuoden ajan, Alix ymmärsi olevansa jo 25-vuotias. Lähipiirissä sattuneet kuolemantapaukset saivat hänet ymmärtämään elämän olevan lyhyt. Silloin Alix otti itselleen agentin, joka tutustutti naisen pornoa tekeviin tuotantoyhtiöihin.
Perheelle ja ystäville Alixin pornoura tuli tietoon viime vuoden elokuussa, kun hän esiintyi viraalihitiksi nousseessa YouTube-videossa.

????TheAlixLynx.com????[18+]
Kuva, jonka Alix Lynx (@thealixlynx) julkaisi


– Perheeni on tukenani. Välttämättä he eivät hyväksy, mutta jos olen onnellinen, niin he pitävät sitä hienona asiana. Kotikaupungistani saan ihmisiltä viestejä. He ovat lähinnä kannustavia ja uteliaita tästä alasta.
Alix sanoo haluavansa todistaa, että ihminen voi tehdä mitä haluaa. Hän kertoo, ettei hänen koko elämänsä ole pornoa, mutta se on hänen liiketoimintaa ja hän aikoo rakentaa itsestään ison nimen.

sliding into ur girls dms like

Kuva, jonka Alix Lynx (@thealixlynx) julkaisi


Lähde: Cosmopolitan
Kuvat: Alix Lynx Instagram