
Vaaralliset kelit jatkuvat – Kuinka toimia onnettomuuspaikalla?
Talven liukkaat kelit sekä huono näkyvyys ovat aiheuttaneet runsaasti kolareita. Liikenneturvan mukaan kolaritilanteessa on tärkeä varoittaa muuta liikennettä, auttaa hengenvaarassa olevia ja hälyttää paikalle apua.
Etenkin vilkasliikenteisillä moottoriteillä onnettomuus voi laajeta nopeasti. On tärkeää varoittaa takaa tulevia.
” Onnettomuuden sattuessa ensireaktio on usein auton sammuttaminen, jolloin myös valot sammuvat. On ensisijaisen tärkeää, kytkeä hätävilkut päälle”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo toteaa.
Onnettomuudesta tulee varoittaa myös varoituskolmiolla. Varoituskolmio on sijoitettava riittävän etäälle pysähtyneestä ajoneuvosta siten, että muut kuljettajat voivat hyvissä ajoin huomata varoituksen.
”Lumisella tiellä pysähtymismatka voi olla 100 kilometrin tuntivauhdista yli 150 metriä, eli kolmio pitää viedä tätä kauemmas”, Vuoristo lisää.
Ennakoi keli – jätä turvallisuusväli
Jotta isoilta ketjukolareilta vältyttäisiin, on etenkin huonoissa ajo-olosuhteissa muistettava pitää reilu turvallisuusväli ja vähennettävä vauhtia.
”Hyvä turvallisuusväli on maantiellä hyvissä olosuhteissa oma nopeus metreinä tai 4 sekuntia edellä ajavaan. Huonoissa olosuhteissa vieläkin pitempi”, Vuoristo laskee.
Näkyvyyden ollessa huono kannattaa käyttää sumuvaloja. Takasumuvaloa saa käyttää myös lumen, pölyn tai loan oleellisesti rajoittaessa näkyvyyttä.
”Sumuvalojen käyttöä arastellaan usein turhaan. Jokaisen autoilija tulisi tarkistaa etukäteen, mistä sumuvalot kytketään päälle, eikä vasta tien päällä”, Vuoristo opastaa.
Ensiapua ja onnettomuustutkintaa
Onnettomuuspaikalle ensimmäisenä saattaa joutua kuka tahansa. Tällöin hänen velvollisuutensa on auttaa onnettomuudessa mukana olleita. On tärkeää yrittää pelastaa välittömässä hengenvaarassa olevat ja antaa tarvittaessa ensiapua. Ensiaputaidon hankkiminen ja sen yllä pitäminen sekä hätänumeron 112 muistaminen on ennakointia hätätilanteita varten.
Onnettomuuspaikalla ei saa siirtää ajoneuvoja tai muuten muuttaa olosuhteita, joilla voi olla merkitystä onnettomuuden selvittämisessä. Poikkeuksena ovat tilanteet joissa tämä on välttämätöntä liikenteen turvaamiseksi taikka henkilöiden tai arvokkaan omaisuuden suojaamiseksi.
Katso myös Liikenneturvan jarrutusmatka– ja törmäysnopeusanimaatiot.
Lähde: Liikenneturva
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä paljastui
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Elizabethin suosikilta jäätävä kuitti – Meghanille ei apu kelvannut
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki