Venäjältä paljastui laiton susikasvattamo – eläimiä vapautettu luontoon
Suomen rajan läheisyydestä, Vänäjän Karjalasta on paljastunut laiton susitarha, josta eläimiä on vapautettu myös luontoon. Tämänkaltaisten kasvattamoiden toiminta on laitonta sekä Suomessa, että Venäjällä. Susia kasvattanut venäläisaktivisti kertoo vapauttaneensa luontoon ainakin 57 eläintä, ja osan niistä epäillään sekoittuneen myös Suomen susikantaan.
Osa susista on vapautettu Karjalan tasavallassa, osa kauempana Tverissä olevassa kasvattamossa. Eläinten suuri määrä tekee tapauksesta Euroopan suurimman siirtoistutuksen. Tämän vuoden puolella ainakin kuusi sutta on päästetty vapaaksi Lieksan korkeudella Kimovaarassa. Nämä sudet oli alun perin hankittu Jaroslavin eläintarhasta.
Keskieurooppalaiset susien suojelijat tukevat rahallisesti laitonta toimintaa. Varoja kerätään muun muassa saksalaisen internet-sivuston kautta. Rahaa toimintaan tiedetään saadun ainakin saksalaisilta, ranskalaisilta ja sveitsiläisiltä susiaktivististeilta.
Professori Pjotr Danilov Venäjän tiedeakatemiasta kuvaa paljastunutta toimintaa skandaaliksi.
”Tässä koko puuhassa ei ole mitään järkeä”, sanoo puolestaan erikoistutkija Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta. Kojolan mielestä Suomeen ei todellakaan tarvita ihmisiin tottuneita susia.
Apulaisosastopäällikkö Christian Krogell maa- ja metsätalousministeriöstä sanoo, että asia otetaan esille Suomen ja Venäjän viranomaisten välisissä neuvotteluissa.
Aiheesta uutisoi Maaseudun Tulevaisuus
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Sanna Marinin kunto saa haukkomaan henkeään!
- Netta Kukkonen puhuu suunsa puhtaaksi kauramiljonääristä
- Kasinorakastajan blogi: Puuhun voi kiivetä nelinkontin ja väärinpäin
- Näin Ansku Bergström reagoi eksänsä Elina Gustafssonin ja Susani Mahaduran yllätykseen
- Huh! Auri Kanaselta uutispommi