Videokin voi valehdella – vloggaajan todelliset kasvot paljastuivat kasvofiltterin pettämisen vuoksi!
Vloggaaja oli käyttänyt livelähetyksissään kasvofiltteriä, joka saa hänet näyttämään huomattavasti ikäistään nuoremmalta.
Yli sadan tuhannen seuraajan palvomaa vloggaajaa ylistettiin nuoreksi jumalattareksi, mutta hänen käyttämänsä kasvofiltteri oli mennyt epäkuntoon kesken suoran lähetyksen ja todelliset kasvot paljastuivat.
Qiao Biluo -niminen kiinalaisnainen ei huomannut filtterin toimimattomuutta ennen kuin ihmiset alkoivat lähteä joukolla pois hänen tavanomaisesta lähetyksestään. Nuoren kaunottaren ’maskin’ takaa oli paljastunut 58-vuotias nainen.
Alla vertauskuva, josta näkee Biluon oikeat ja filtterin läpi näkyvät kasvot.

Naisen fanit tuntuivat kuitenkin tietävän striimaajan käyttävän filtteriä. Moni oli pyytänyt, että nainen näyttäisi todelliset kasvonsa.
– En voi näyttää kasvojani ennen kuin olen saanut lahjoituksia 100 000 yuanin edestä. Olenhan kuitenkin hyvännäköinen emäntä, totesi Biluo. Summa on noin 13 000 euroa.
Pyynnön seurauksena lahjoituksia oli alkanut tulla monelta suunnalta, joista suurin summa oli jopa yli 5 000 euroa, kertoo BBC.
Tapahtuman jälkeen Biluo on lopettanut live-striimaamisen, mutta hänen Douyu-sivuston profiilillaan on yli 650 000 seuraajaa.
Ylin kuva: Pixabay
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”