Kuva: Nadi Hammouda
Viivi Altonen kruunattiin Miss Suomeksi: ”Tuhansia viestejä tutuilta ja tuntemattomilta” – katso upeat alusvaatekuvat!
Tamperelainen opiskelija Viivi Altonen, 24, kruunattiin Miss Suomeksi lauantai-iltana AlfaTV-kanavalla järjestetyssä finaalilähetyksessä.
Takana on nyt ensimmäinen yö Suomen kauneimpana naisena. Viivi vietti yön Tuusulassa sijaitsevilla Pescator Villas -luksushuviloilla perintöprinsessojen kanssa.
– Pääsin nukkumaan vasta aamuviideltä, sillä juttelin muiden finalistien kanssa ja kävin läpi viestejä, Viivi kertoo.
– Fiilis on ollut voiton jälkeen käsittämätön. Olen vasta nyt aamulla tajunnut, että olen oikeasti Miss Suomi.
Hän on saanut runaasti yhteydenottoja yön aikana.
– Olen saanut tuhansia onnitteluviestejä tutuilta ja tuntemattomilta. En ole ehtinyt edes vastaamaan kaikkiin viesteihin, mutta yritän vastailla pikkuhiljaa. On ihanaa, että voittoa juhlitaan yhdessä eikä yksin. Rakastan tätä solidaarisuutta.
Viivin suurimmat haaveet Miss Suomena liittyvät menestykseen Miss Universum -kisoissa ja pitkän uran luomiseen.
– Olen avoin kaikille töille. Minua kiinnostaa televisio- ja radiotyöt. Minulla mielessä televisioprojekti, josta olen unelmoinut pitkään. Toivottavasti se onnistuu tämän myötä.
Hän sai perintöprinsessoikseen kuopiolaisen Laura Hautaniemen ja karjalohjalaisen Noona Pölkki.


LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”