
Helena-Reet: Olen varsinainen ideasampo!
Suositun bloggaajan, Twitter-julkkiksen, bisnesnaisen ja kahden lapsen äidin Helena-Reet Ennetin toiminnasta on helppo havaita, että hän on lahjakas tuottamaan ja toteuttamaan ideoita.
– Keksin joka päivä vähintään 2 loistavaa bisnesideaa ja 10 hyvää kehityssuunnitelmaa, OHMYGOSSIP-sivustojen omistaja ja päätoimittaja kertoo Metropoli.netille.
– Ideat vain pulpahtavat mieleeni ja olen siitä hyvin kiitollinen. Kehitän niiden avulla liiketoimintaani ja autan muitakin. Olen toiminut neuvontantajana monille yhtiöille ja ystäville. Tiedän että inspiroin ihmisiä ja olen siitä hyvin iloinen.
– Ideoimisen lähtökohtana on vapaa mieli. Sinun ei tarvitse ajatella ”laatikon ulkopuolella”, vaan sinun tulee ajatella, että mitään laatikkoa ei ole olemassakaan. Pystyt mihin tahansa, jos vain tahdot. Kun unelmasi ovat suuria, myös tulokset ovat sen mukaisia. Älä koskaan aliarvioi itseäsi, äläkä koskaan ajattele että jokin ei olisi mahdollista, sillä olet se henkilö, joka sanoo ”kyllä, tehdään se” ja ”kyllä, pystyn siihen!” Pidä mielessä, että lähes mikä tahansa on oikeasti mahdollista!
– Luovia ja kekseliäitä persoonia ihaillaan, mutta hyvin monet ihmiset ovat usein vain liian laiskoja toteuttamaan omia ideoitaan. He antavat muiden ihmisten päättää ja tehdä kaiken. On tietysti tärkeää kuunnella toisten ihmisten ideoita ja kokemuksia, mutta jos haluat menestyä, sinun täytyy olla oman liiketoimintasi ja elämäsi johtaja. Tarvitset vain päättäväistä toimintaa ja luottamusta itseesi, niin hommat alkavat sujua, Helena-Reet kannustaa ja iloitsee itsekin saatuaan mahdollisuuden toimia innoittajana ja ideasampona miljoonille ihmisille.
Lisää aiheesta:
Suomen media ylitti rajan Henna Kalinaisen kohdalla
Harkitsen merkittävää yhteistyötä USA:ssa
Helena-Reet Ennet on nimetty maailman toiseksi parhaaksi bloggaajaksi
Viihdetoimittaja Helena-Reet: Ensi viikolla Ruotsiin juhlimaan kuninkaallisia häitä
Tunnettu bloggari Helena-Reet: Naiset jahtaavat miestäni
Hennan seksikkäät uudet kuvat
Huippubloggari Helena-Reet: Ensin he nauravat, sitten kopioivat
Suosikkibloggari Metropolille: Olen Hugh Hefnerin hyvä ystävä
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa