Henna Kalinainen paljastaa karun totuuden ulkonäköpaineista: ”Nuoret naiset, älkää tehkö näin!”
Seuraa Nikotellen-podcastia Spotifyssa, niin osallistut Netflix-lahjakorttien arvontaan!
Niko Saarisen vieraana on Henna Kalinainen, joka antaa erittäin rehellisen haastattelun yksinoikeudella Nikotellen-podcastille.
Alunperin jalkapalloilija Mikael Forssellin salarakkaana vuonna 2008 julkisuuteen noussut ja sittemmin BB-Hennana tunnettu kaunotar oli varsinkin alkuaikoina mukana monessa kohussa eikä myöskään arastellut esitellä upeaa vartaloaan lehtikuvauksissa.
Vuosia myöhemmin kohukaunotar vetäytyi julkisuudesta ja alkoi elää ns. normaalia elämää. Tällöin hän ei myöskään enää panostanut entiseen tapaan mallinmittojen säilyttämiseen, ja sen huomasivat myös juorulehdet ikävällä tavalla. Hennasta julkaistiin negatiivisia lööppejä paparazzikuvien kera, joista näkyi, että hänen painonsa oli kasvanut. Niko kertoo, miten pahalta hänestä tuntui, kun Henna ”revittiin” takaisin julkisuuteen.
Niko kysyy podcastissa Hennalta, miten ulkonäköön ikävällä tavalla kohdistuneet lööpit vaikuttivat häneen. Henna kertoo, että jokin erityisen ilkeä lööppi voi vaikuttaa häneen niin voimakkaasti, että hän ei kykene menemään moneen päivään töihin eikä käyttämään joukkoliikennevälineitä. Hän paljastaa, että ikävät lööpit ja niitä seuranneet somekommentit ovat vaikuttaneet hänen mielenterveyteensä. Niiden seurauksena hän on viillellyt itseään ja joutunut monta kertaa akuuttiin sairaalahoitoon. Hän ei ole kuitenkaan antanut periksi ja on päässyt vaikeiden vaiheiden yli.
Niko ja Henna ovat tunteneet toisensa jo 11 vuoden ajan ja Niko tietää, että Henna ei oikeasti ole sellainen, millaisena hänet on totuttu julkisuudessa näkemään. Siksi hän pyytää Hennaa kertomaan podcastissa, millainen hän on oikeassa elämässä, kun televisiokamerat eivät ole käynnissä. Henna myöntää voivansa joskus olla temperamenttinen, mutta kertoo olevansa normaalisti avulias, iloinen ja positiivinen ihminen, joka levittää samaa tunnetta myös heille, jotka ovat hänen kanssaan tekemisissä. Niko vahvistaa tämän todeksi.
Podcastissa Henna kertoo myös neuvonsa nuorille naisille, miten ulkonäköön kohdistuviin paineisiin sekä julkisuuden tavoitteluun kannattaa suhtautua. Ovatko silikonit in vai out ja mitä pitäisi ajatella muiden mielipiteistä omasta ulkonäöstään? Samalla myös paljastuu, lähtisikö Henna vielä mukaan Big Brotheriin, jos kutsu tulisi.
KUUNTELE PODCAST SPOTIFYSSA
Kaikkien Spotify-seuraajien kesken arvotaan Netflix-lahjakortteja, joten seuraa Nikotellen-podcastia Spotifyssa, niin osallistut arvontaan!
Podcast on kuunneltavissa myös Soundcloudissa.
Tsekkaa Nikotellen-sarjan muutkin jaksot!
Osa 1, julkkisten sinkkuus – vieraana BB-Jonna
Osa 2, täyslaidallinen eduskuntavaalien julkkisehdokkaista
Osa 3, vieraana TIS-Jenna – miten sun kroppa kesti?
Osa 4, Amanda Harkimolle tarjottiin huikeaa summaa esiintymisestä alasti tv-sarjassa
Osa 5, vieraana uuden viihdeohjelman juontajat Senja ja Henryk
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja