Yhä useammat ovat kokeilleet peppuleikkejä ainakin kerran, mutta aihe jakaa yhä mielipiteitä. 15 naista paljastaa nyt rehelliset ajatuksensa peppusessioista.

1. Michelle, 24

En henkilökohtaisesti nauttinut anaaliseksin kokeilemisesta, se sattui ja teki oloni hyvin epämukavaksi. Minusta tuntui melkein siltä, kuin vatsassani olisi kivi. Halusin hänen lopettavan koko ajan, mutta olin liian peloissani sanoakseni mitään, ennen kuin hän kysyi minulta.

2. Bridgette, 25

Ensimmäinen kerta oli vahinko. Hänen elimensä luiskahti takapuoleeni, kun harrastimme seksiä. Olin hämmentynyt, sillä se tuntui tiukemmalta, mutta koska harrastimme ensin normaalia seksiä eikä hän varoittanut aikovansa laittaa sen takapuoleeni, en rehellisesti sanottuna huomannut, ennen kuin hän sanoi ”hups”.

3. Melissa, 30

Anaaliseksi on mahtavaa. Se todella on uusi mahdollisuus seksielämän tehostamiseksi, kunhan olet sille avoin.

4. Samantha, 28

Miehellä, jonka kanssa olin silloin, oli niin iso, että olin todella hermostunut sen yrittämisestä, mutta lopulta annoin hänelle luvan. Hän käytti paljon liukuvoidetta, mikä teki siitä hieman helpompaa, mutta minusta tuntui silti, että takapuoleni repeytyy. Olen tehnyt sitä pienemmillä elimillä varustettujen miesten kanssa, ja se tuntui paljon paremmalta. Isompi ei ole parempi ainakaan tässä tapauksessa.

5. Carly, 36

Mieheni kerjäsi minua kokeilemaan anaaliseksiä, joten lopulta annoin periksi, sillä teimme sopimuksen. Nyt harrastamme säännöllisesti anaaliseksiä, mutta emme joka seksikerralla, sillä se sattuisi. Teemme sitä silloin tällöin pitääksemme asiat kiinnostavina ja me molemmat todella nautimme siitä.

6. Katie, 25

Itse asiassa suosin anaaliseksiä. Jokaisella on oma juttunsa, ja minun on anaaliseksi. Se saa minut tuntemaan itseni melkein likaiseksi, olen paha tyttö ja teen juuri sitä, mitä minun ei pitäisi.

7. Cassandra, 21

Se oli kamalaa. En enää ikinä tekisi sitä. Se sattui niin paljon, ja minua nolottaa, mutta kun hän veti elimensä pois, hieman ulostetta tuli sen mukana. Olin kauhuissani enkä enää ikinä elämässäni tee sitä.

8. Rachel, 25

Kokeilin anaaliseksiä, ja se oli ihan ok. En pyytäisi ketään työntämään elintään takapuoleeni, mutta en myöskään huutaisi kenellekään, jos se menisi sinne vahingossa. Se vain ei anna minulle mitään. Olen kai perinteisempi tyttö.

9. Bella, 31

Entinen poikaystäväni itse asiassa jätti minut, kun pyysin häntä kokeilemaan anaaliseksiä. Se on ok, sillä hän oli joka tapauksessa huono sängyssä eikä ollut avoin kokeilemaan mitään. Olen aina ollut valmis kokeilemaan uusia juttuja sängyssä, jotta seksielämä pysyy kiinnostavana. Hän ilmeisesti piti sitä outona, mikä on ok, sillä nykyinen poikaystäväni ja minä rakastamme sitä.

10. Riley, 23

Ensimmäisen kerran kokeilin anaaliseksiä miellyttääkseni poikaystävääni, sillä hän oli kärttänyt minua kokeilemaan sitä. Kävi ilmi, että itse asiassa nautin siitä, ja nyt se on osa rutiinia.

11. Sara, 28

Jos haluat kokeilla anaaliseksiä, käytä liukuvoidetta, tee se nopeasti ja kovaa. Minulle anaaliseksi ei ole jotain hellää.

12. Lexi, 20

Kokeilin anaaliseksiä, eikä enää koskaan. Se oli yksi elämäni huonoimmista kokemuksista. En tiedä, eikö mies vain tiennyt mitä oli tekemässä, vai eikö hän välittänyt siitä, että satutti minua, mutta aloin itkeä ja se sai hänet lopettamaan. Mikään ei enää mene sisään takaovestani.

13. Danielle, 28

Anaaliseksi on epämukavaa vain aluksi, mutta lämmittelyn jälkeen se muuttuu mahtavaksi. Se ei satu niin paljon, kunhan hän ei mene liian syvälle.

14. Jackie, 34

Anaaliseksissä tunnen olevani lähempänä miestä, siksi nautin siitä enemmän. Se saa minut tuntemaan, että olemme lähempänä toisiamme kuin voisimme koskaan olla. En voi selittää sitä, mutta anaaliseksi on sen läheisyyden arvoista.

15. Ruth, 29

Voisin maksaa, jos kukaan ei enää koskaan kysyisi minulta, haluanko harrastaa taas anaaliseksiä. Se oli niin kivuliasta, että melkein itkin, ja jos haluat neuvoni, älä tee sitä. Pidättäydyn vaginassa, se tuntuu paljon paremmalta ja siellä sen kuuluu mielestäni olla.
Lähde: Thought Catalog