karu tosiasia on, että noin puolet avioliitoista päättyy eroon. Miten asiaan voisi saada muutoksen? Näistä vinkeistä ovi olla apua!

– Yhtenä iltana istuin iltaa perheeni kanssa, joista suurin osa on naimisissa, kirjoittaa Dan Pearce, bloggaaja ja kahdesti eronnut mies.

– Annoimme vuoron perään avioliittoneuvoja pikkusiskolleni, joka oli menossa naimisiin seuraavana päivänä. Se on vähän kuin perheemme perinne. Tajusin kuitenkin, ettei minulla ole antaa mitään hyviä neuvoja siskolleni, olinhan jo eronnut kahdesti. Minulla on kuitenkin paljon ”näin estät avioliittoasi hajoamasta käsiin” -vinkkejä, joita päätin jakaa.

– Joten samana iltana istuin alas ja kirjoitin nämä neuvot ylös pikkusiskolleni. Kaikki ne asiat, jotka toivoin, että olisin tiennyt ja tajunnut paljon aikaisemmin, jotta olisin voinut pelastaa avioliittoni. Näin syntyi listani, jota kutsun nimellä:

Tässä 16 tapaa pilata avioliitto ja vinkit sen pelastamiseksi.

1. Älä lakkaa pitämästä häntä kädestä

Pearce sanoo, että jos hän saisi mahdollisuuden tehdä kaiken uudelleen, hän pitäisi vaimoaan aina kädestä. Myös ollessaan hänelle vihainen.

2. Älä lakkaa yrittämästä näyttää hyvältä

– Pitäisin enemmän huolta itsestäni, jotta hän haluaisi minua jatkossakin.

3. Älä aina puutu hänen heikkouksiinsa

Deittailuvaiheessa ylistetään, joten Danin mukaan jatkuva kritiikki ei kuulu myöskään avioliittoon. On useampi kuin yksi tapa tehdä asioita.

4. Älä lopeta kokkaamista hänelle

– Kokkaisin hänelle jotain todella erikoista, ainakin kerran kuukaudessa. Vain hänelle.

5. Älä huuda kumppanillesi

– Inhosin sitä, kun hän korotti ääntään minulle, miksi sitten itse teen samoin?

6. Älä nimittele

Jos haluat kutsua kumppaniasi nimellä, katso, että se on jotain seksikästä.

7. Älä nuukaile rahan kanssa

Luota kumppaniisi raha-asioissa.

8. Älä riitele lasten nähden

Keksikää vaikka jokin koodisana, kun tilanne on päällä, mutta älkää ikinä riidelkö lasten nähden.

9. Älä kannusta häntä jättämään väliin liikuntaa

– Haluaisin, että vaimoni sanoisi minulle, että hän välittää ja haluaisin, että hän rohkaisisi minua lähtemään salille. Sanomaan, että olen tarpeeksi vahva päästäkseni tavoitteisiini.

10. Älä pidä vessan ovea auki

Sulje se ovi, kun menet kakalle. Oikeasti.

11. Älä lakkaa suutelemasta häntä

– Suutelisin häntä aamulla, kun hän näyttää juuri siltä, kuin ihmiset aamulla näyttävät. Suutelisin häntä, vaikka bakteerikammoni nousisi taas pintaan.

12. Älkää lopettako yhteistä hauskapitoa

– Tekisin hänen kanssaan sopimuksen, ettemme pysyisi kotona ikinä kahta viikonloppua peräkkäin.

13. Älkää painostako toisianne

– Yrittäisin kovemmin hyväksyä hänen tapansa tehdä asiat, vaikka se eroaisi omasta tavastani.

14. Älkää antako toisillenne negatiivisia leimoja

Vältä lauseita: ”Sinä et ikinä”, ”Sinä aina”, ”Mikset sinä?”

15. Älä jätä väliin asioita tai tapahtumia, jotka ovat hänelle tärkeitä

– Lähtisin useammin mukaan tapahtumiin, joihin hän on minut pyytänyt.

16. Älä mökötä riidan jälkeen

– Vakuuttaisin hänelle, että rakastan häntä yhtä, vaikka olemmekin riidoissa. Omaa tilaa kannattaa antaa, muttei mököttää päiväkausia.

Lähde: Bored Panda

Kuva: Pixabay