
6 vinkkiä – näillä harjoituksilla parannat seksitaitojasi
On tunnettua, että liikunnalla on paljon hyviä terveyttä ja elämänlaatua edistäviä vaikutuksia. Yksi liikunnan etu on myös, että se parantaa seksuaalisen mielihyvän tunnetta.
Seksuaalisen terveyden asiantuntija Samantha Evans esittelee kuusi harjoitusta, joiden avulla seksitaitoja voi kehittää. Sisällyttämällä näitä harjoituksia omien viikkorutiinien joukkoon, kehittyy henkinen ja fyysinen hyvinvointi, jolla on merkittävä vaikutus seksuaaliseen suorituskykyyn.
1. Lantiopohjan harjoitukset
Lantiopohjan treeneistä ei ole hyötyä pelkästään naisille, vaan myös miehille. Ne auttavat, jos ennenaikainen siemensyöksy aiheuttaa ongelmia, tuottavat paremman erektion ja lisäävät kestävyyttä.
2. Kävely
Säännöllinen kävely lisää veren virtausta sukupuolielinten alueella. Se puolestaan edistää vahvempia erektioita ja lisää intensiivisiä orgasmeja.
3. Uinti
Uimisella voi kasvattaa libidoa, eli seksuaalista halukkuutta. Evans suosittelee uimaan kolme kertaa viikossa noin puolen tunnin ajan. Silloin lihaksisto kehittyy ja paino laskee, joka saa ihmisen vaikuttamaan houkuttelevammalta.
4. Jooga ja pilates
Jooga ja pilates kehittävät lihaskuntoa ja vahvistavat tärkeimpiä lihaksia. Se puolestaan helpottaa tiettyjä seksiasentoja yhdynnän aikana. Lisäksi säännöllinen jooga ja pilates madaltavat stressiä, joka on merkittävä seksuaaliseen suoritukseen vaikuttava tekijä.
5. Punnerrukset
Punnerrukset kehittävät lihaksia rinnassa, vatsassa ja olkapäissä, joita tarvitaan seksin aikana.
6. Venyttely
Jos haluaa kokeilla makuuhuoneessa uusia asentoja, on vartalon joustavuus avain uusien asioiden kokemiseen. Ainoa tapa lisästä joustavuutta on venyttely. Venyttely auttaa myös ehkäisemään lihaskramppeja, joista voi olla ongelmia seksin aikana.
Lähde: Daily Star
Kuva: Pixabay
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Huh, mitä rahastusta – totuus herttuatar Meghanin hilloista levisi julkisuuteen
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua