Nikotellen-podcast aivan pierussa! Salapanoja, peräpukamia ja muuta hauskaa
Supersuositun Nikotellen-podcast-sarjan uudessa jaksossa Niko Saarinen ja Jonna Saari ovat aivan pierussa!
Ja tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, ettei tässä(kään) jaksossa ole mitään häpyä eikä sensuuria.
Mitä estoton parivaljakko paljastaa tällä kertaa, kun he vastaavat kuuntelijoiden mielenkiintoisiin kysymyksiin? Niko ja Jonna vastaavat muun muassa siihen, missä he haluaisivat harrastaa seksiä, mutta tuskin tulevat toteuttamaan sitä.
Jonna kertoo haaveilleensa aina seksistä rannalla kiinnijäämisen pelonkin takia, mutta eräs seikka estää sen. Kuuntele ohjelmasta, mikä se on!
Niko puolestaan ”voisi nussia ihan missä tahansa”. Hän haaveilee esimerkiksi salapanosta sukujuhlissa sekä elokuvateatterissa, jossa on muitakin ihmisiä. Hän paljastaa myös ottaneensa suihin vaatekaupan sovituskopissa, mutta haluaisi mennä siellä pidemmälle.
Tässä kännijaksossa puhutaan monen muun asian lisäksi myös peräpukamista, ja vieläpä varsin yksityiskohtaisesti! Niko esimerkiksi kertoo saaneensa niitä Big Brotherin viimeisen päivän takia, kun hän kävi jännityksen takia ”20 kertaa paskalla vuorokauden aikana.”
Kuuntele iloisesti kännissä olevien Nikon ja Jonnan roisit K18-paljastukset Nikotellen-podcastin uusimmasta jaksosta alta tai täältä!
Jakso on kuunneltavissa myös Soundcloudissa.
Nikotellen-podcastin ensimmäisen ja toisen tuotantokauden äänitteet löydät täältä.
Sarja löytyy myös Apple Podcasteista
Metropoli ja Nikotellen ovat myös Instagramissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan