2022 on nyt taakse jäänyttä elämää, mutta tässä ja seuraavassa blogissa nostan vuoden tärkeimpiä kasinoihin liittyviä asioita kertauksena jalustalle. Yhteenveto on hyvä tehdä, koska vuosi oli monella tapaa jännittävä ja kutkuttava rahapelaamisen ystäville.

Tammikuussa 2022 elettiin eriskummallista aikaa. Arpajaislaki muuttui, ja sen nojalla Veikkauksen asemaa vankistettiin. Tämä näkyi suomalaisille pelaajille lähinnä kasinopelaamiseen liittyvän markkinoinnin vähentymisenä. Maksublokeista uutisoitiin useissa medioissa. Poliisihallituksen mustalla listalla ei ole kuin muutama epäolennainen kasino, eikä maksublokeista ole vielä tietoakaan. 

Pelaaminen ulkomaisilla nettikasinoilla on yhä edelleen mahdollista ja laillista. Kaikenlaisten pula-aikojen, kriisien ja tautien keskellä rahapelilainsäädännön muutostarpeet eivät ehkä ihan niitä hallituksen ensisijaisesti hoidettavia kärkihankkeita ole. Kylmä fakta on myös se, että kansallinen monopoli kerää enää puolet kaikesta digitaalisesta rahapelaamisesta. 

Syyt ovat yksinkertaisia. Pelaajat haluavat maksaa paremmasta viihteestä, eivätkä monopolit nyt muutenkaan ole enää tätä päivää. Vuoden 2022 lopulla useampi iso puolue nosti julkisesti esiin  Suomen oman pelilisenssin selvittämisen. Nykyisen systeemin ongelmallisuudesta kertoo paljon se, että Veikkauksen johto ehti ottaa asian puolesta kantaa jo aikaisemmin syksyllä. Muutokset ovat hitaita, mutta välttämättömiä.

Pikakasinoita ja kierrätysvapaita ilmaiskierroksia

Laajemmin kasinoita tuumaillessa muutama trendi jatkaa vahvenemista. Yhä harvempi uusi kasino on jotakin muuta kuin mallia Pay N Play. Kasinobonusten sijaan vaikuttaa siltä, että kasinoiden tervetuliaistarjoukset ovat yhä useammin puhtaasti ilmaiskierroksia. Parhaat niistä tietysti käteiskierroksia, kuten Chipzillä ja Lataamolla. Nämä kaksi erittäin tuoretta pelisivustoa ovat myös ehdottomasti parhaimpia ja luotettavimpia, joihin viime vuonna törmäsin.

Uskollisuusohjelmat ja jatkuvaan palkitsemiseen perustuvat kasinokonseptit ovat entistä kiinnostavampia. Kasinoilla on huomattu, että modernit pelaajat kyllästyvät nopeasti, vaikka pelisivusto olisi kuinka fantsusti tehty ja visuaalisuudessaan mestariteos. Asia korostuu etenkin slottien ystävien keskuudessa, sillä nettiveikkaajat tuppaavat pysyttelemään tiukemmin valitsemansa vedonlyöntikasinon tarjonnan parissa.

Tämä on toki ymmärrettävää, koska vakiintuneet veikkaajat saavat säännöllisen epäsäännöllisesti joka tapauksessa talletusbonuksia, eikä niiden perässä ehkä mukavuudenhaluinen ihminen jaksa uusia pelitilejä luoda. Toisaalta juuri betsaajille laadukasta valinnanvaraa on ylipäänsä melko vähän. Ei kuitenkaan niin vähän, että kannattaisi suosia Veikkausta. Vuonna 2022 omaan haaviin jäi Slots Palace, joka nimestään huolimatta on myös vedonlyöntikasino. Hauskaa kyllä, se ei ole kasino ilman rekisteröitymistä, mutta virolaisella lisenssillä sentään verovapaa, ja myös kryptoilla pelaaminen on mahdollista. 

Virolaisten nettikasinoiden yleistyessä suomalaisilla on yhä enemmän mahdollisuuksia pelata erilaisia kryptovaluutoilla. Kryptovaluuttojen riskeihin sen enempää puuttumatta pidän tärkeänä, että se nettikasino, joilla moisia käyttää, on mahdollisimman luotettava. Suomalaisille pelaajille on tätä nykyä tarjolla vaikka minkälaisia kasinoita, ja monia varmaan houkuttelevat sellaisetkin pelisivustot, jotka ovat totaalisia merirosvokasinoita. Järkevän ja turvallisen rahapelaamisen pääprinsiippejä on aina se, että pelaa lisensoidulla kasinolla, joista parhaimmat ovat suomalaisittain vielä tänä päivänä Maltan MGA-kasinot ja sitten nousussa olevat Viron EMTA:n kasinot.

Striimatun viihteen merkitys ja tärkeys

Kasinot kilpailevat kaikkea muuta viihdettä vastaan pelaajien rahoista ja vapaa-ajasta. Pelillistävien elementtien lisääminen ja ylipäänsä hauskuuteen panostaminen ovat kehityssuuntina epäilemättä tervetulleita. Twitchin hyytymisen jälkeen monen katseet on toiveikkaasti käännetty Kick-nimisen alustan puoleen. Kickin kasinomainontaan liittyvät säännöt eroavat Twitchin vastaavista. Aukeaako tästä uusia uramahdollisuuksia suomalaisille striimaajille, se jää nähtäväksi.

Innovatiiviset kasinot, Spinz etunenässä, ovat panostaneet oman striimauspalvelun kehittämiseen. Yksi kiinnostava uutuus vuonna 2022 oli striimaamisen kohdalla kuitenkin Livespinsin esiinmarssi. Livespins-kasinot ovat pelisivustoja, jotka ovat integroineet kotisivuilleen räätälöidyn striimipalvelun. Striimaajan vetämän pelisession kierroksiin osallistuminen muiden pelaajien kanssa on tehty astetta jännittävämmäksi, voitot kun määräytyvät saman kertoimen mukaisesti, mikäli on vain sattunut panostamaan. 

Tämä tekee Livespinsistä poikkeuksellisen, mielenkiintoisen. Povaan menestystä jatkossa. Toistaiseksi Livespinsin kumouksellisesta striimausviihteestä pääsee nauttimaan vakaan ymmärrykseni mukaan vain CasinoFridaylla ja Highrollerilla. Nämä pelisivustot ovat muutenkin viihdyttäviä ja verovapaita pelikeitaita.

Arpajaislain ja poliisihallituksen kiristäessä otettaan ulkomaisista nettikasinoista voisi kuvitella, että upouusia kasinoita ei juuri synny. Fakta on kuitenkin se, että joka kuukausi törmää muutamaan uuteen nettikasinoon, joilla pääsääntöisesti kolikkopeleistä ja livekasinosta pitävät voivat takuulla nautiskella. Vaikuttaa myös vahvasti siltä, että nimenomaan Viron pelilisenssillä operoivat kasinot ovat yleistymään päin. Lisenssiin siis selkeästi luotetaan, ja pelaajat puolestaan tietävät sen, ettei mahdollisista voitoista tarvitse muistaa verokarhua.

Ei suurta menestystä, ei tappioita

Omaa pelaamista seuraavaa dokumentointia tulkitessani voin todeta, että pelaaminen todella on kasuaalia lystiä. Vedonlyönnin puolella löytyy Suomesta ammattilaisia, mutta omien lappujen perusteella ollaan lähempänä tyydyttävää amatööritasoa. Vuonna 2022 vedonlyönnin saldo jäi kelvollisen ravintolaillallisen verran voitolle. Kaikki raha on tietysti aina plussaa, mutta täytyy sanoa, että vetolappujen rustaamiseen käytetty aika on vienyt myös kosolti aikaa.

Siinä toisaalta piilee veikkaamisen hienous. Pitkäjänteistä kertoimien kyttäilyä ja peukut pystyssä sopivien tulosten odottelua. Hidastempoinen viihdemuoto pitää pelaamisen ehkä helpommin myös vastuullisena. Sloteista voin onnekseni todeta sen, että kuokkaan ei tullut. Keskimäärin tuli pelattua muutenkin hieman vähemmän todellisia tuuripelejä, mikä tietysti on ihan järkevää. Kolikkopeleissä tuumailu, suunnittelu ja analyyttiset prosessit ovat kuitenkin aina yhtä tyhjän kanssa, onhan kyseessä kuitenkin tuuripelien maailma.

Vedonlyönnin osalta parhaat palat koko vuonna olivat heti vuoden 2022 alussa käydyt jalkapallon miesten Afrikan mestaruuskisat ja tarunhohtoiset Qatarin MM-kilpailut samaisessa lajissa. Monet boikotoivat kisoja, mutta itse otin neutraalimman linjan. Jos veikkaajalla on herkullisia kohteita tarjolla, silloin kannattaa myös betsata. Argentiinan fanina olen tietenkin erittäin iloinen siitä, että Messi pääsi vihdoin kansan sankariksi Maradonan rinnalle.

Mitkä pelit ja pelintarjoajat vetivät parhaiten 2022? Ne nostan käsittelyyn sitten ensi viikolla. Onnea peleihin ja onnea uuteen vuoteen!

Joel K.

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.