Afrikan miesten jalkapallon mestaruuskisojen yllättävän vähämaalisuuden myötä olen joutunut repimään jokusen vetokupongin riekaleiksi. Alkulohkojen mittelöissä on käynyt selväksi se, että on ollut liian aikaista sille, että mikään joukkue dominoisi. Aina sitä haluaa ajatella maalikarkeloiden mahdollisuuksia, etenkin jos katsoo matseja livenä. Tällaiset taloudelliset tapaturmat ovat aina omiaan lisäämään allekirjoittaneen intoa kokeilla onnea uusien kolikkopelien parissa.

Tämä vuosi on slottirintamalla startannut vähintäänkin väkevästi, jos Quickspinin peliautomaateista sattuu pitämään. Oma suhtautuminen tähän pelivalmistajaan on vähän kaksijakoinen. Maine on kovempi kuin viimeisen parin vuoden slotit, mutta pari kovaa tulee silti joka vuosi. Esimerkiksi Big Bad Wolf Megaways pääsi vuoden 2021 parhaiden pelien listalleni heittämällä. Siinäkin toki ratsastettiin vanhan klassikon maineella, mutta lopputulos oli samettisen sulavaa slottikivaa.

Tiistaina Quickspin julkaisi Cash Truckin, joka on äärimmäisellä volatiliteetilla turboahdettua korkeaoktaanista rytinää erinomaisilla erikoisominaisuuksilla höystettynä. Se on tietenkin vain ajan kysymys, koska massirekka tuo Kasinorakastajalle satumaisen potin. Yritystä on ollut ja tulee olemaan, koska peli kuuluu juuri nyt tämän hetken ehdottomiin suosikkeihin monestakin syystä.

Cash Truck – Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Lähtöasetelma on kuumottava. Maailma on tuhoutunut, resurssit ovat vähissä ja melkein kaikki toivo on mennyttä. Kryptojen louhinta on varmaan päättynyt digitaalisen yhteiskunnan sulettua kasaan ja ja halki aavikon kiitää mystinen rekka, joka on täynnä seteleitä. Mad Max -leffojen henkeen tehty toteutus on Quickspinin kaltaiselle pelivalmistajalle poikkeuksellista, ja visuaalinen kuvasto on samalla myös poikkeuksellisen kuumottavaa kamaa.

Videopelien puolelta tuttu räiskintäpelien kuvakulma, jossa pelaaja jahtaa peliautomaatin virkaa ajavaa Cash Truckia saattaa ehkä herkimmät pahoinvoinnin piiriin. Ison riskin slottien faneille Cash Truck sen sijaan tarjoilee mielettömän siistejä kokemuksia, ja 25 000-kertaisen maksimaalisen panosvoiton perässä kiitää mielellään pitkiäkin pätkiä.

Peruspelin tunnelmasta on tehty erittäin sykkivä, eli se pitää otteessaan. Tätä seikkaa ei sovi vähätellä, sillä aivan liian monessa slotissa sensationaalisuus on puhtaasti ilmaiskierrosten varassa. Cash Truckin peliautomaatti on viiden kelan ja neljästä seitsemään rivin ruudukko, jossa voiton tuonut symbolien nippu räjähtää pois uusien palikoiden tippuessa tilalle. Voittoputket muokkaavat automaattia, ja kovimmillaan nautitaan 78 125 voittotavan elämyksestä per kierros. Viihdyttävästi rytmitetyssä ja jatkuvasti paukkuvassa peruspelissä voi hyvässä lykyssä napata sievoisia summia kahisevaa.

Kutkuttava erikoisuus tulee esiin silloin, kun keloille tipahtaa kaksi scatteria. Kaikki muut symbolit nimittäin katoavat sen sileän tien, ja sen jälkeen seurataan silmät kovina, tippuuko ruutuihin se bonuspeliin päästävä kolmas scatter. Läheltä piti -tilanteet ovat aina olleet erittäin olennainen osa slottien trillerimäistä tunnelmaa, mutta Cash Truckissa homma on hoidettu suorastaan sydämen seisauttavalla tavalla.

Kihelmöivän kova bonuspeli räjäyttää pankin!

Bonuspeli on niin kutsuttu hold-and-win-tyyppinen kaahailu. Se muistuttaa hieman Relax Gamingin Money Train 2:n ilmaiskierroksia sillä erolla, että tämä bonuspeli on tehty huomattavasti paremmin. Kolme ilmaiskierrosta ei ole hirveästi, mutta kaikki ruutuihin tippuvat symbolit lukittuvat paikoilleen ja yksikin kerroinrenkula lataa kierrokset uudestaan. Truck Raider -bonuspelissä on erilaisten kertoimien lisäksi kuusi muuttujaa, jotka potkivat voittopotentiaalia merkittävästi ylöspäin.

Doubler tuplaa arvonsa joka kerta, kun saa ladattua kierrokset uudelleen. Grabber kerää kaikki arvot itseensä lukkiutumattomalle alueelle. Super Grabber toimii samalla periaatteella, mutta toteuttaa keräilyn joka kierroksella, joten tämä muuttuja on superkovaa kamaa. Kaksi erilaista boosteria puskevat pottia ylöspäin huimasti ja Expander avaa peliautomaatin ruudukkoa isommaksi. Kun koko automaatti on auki, otetaan ylimmänkin rivin herkulliset booster-muuttujat huikeine kertoimineen mukaan peliin. Tällöin maantien rajuin rallikisa sykkii kohti todella tajuttomia voittopotteja.

Volatiliteetti on tapissa, ja onneksi Cash Truck on myös ostobonuspeli. 90-kertaisella panosmaksulla saa pääsylipun bonuspeliin. 360-kertaisella panosmaksulla käy sama homma, mutta näille kierroksille tulee takuuvarma tuplaajatoiminto. Riskit ovat tällä valtatiellä suunnatonta luokkaa, mutta niinpä ovat ne potentiaaliset palkinnotkin. Bonuksenostomahdollisuus viimeistelee Cash Truckin erinomaisuuden.

Kasinorakastajan saamien tietojen mukaan Quickspinillä on parinkymmenen kolikkopelin verran julkaisuja suunniteltuna tälle vuodelle. Cash Truck on todella kova startti alkaneelle vuodelle, ja nähtäväksi jää, pystyykö edes Nolimit Cityn klassikkopeli Tombstonen jatko-osa kilpailemaan tammikuun parhaan tittelistä tämän hirmupelin kanssa.

Quickspin on muutenkin tänä vuonna yksi niistä pelivalmistajista, joita kannattaa pitää silmällä. Keväällä julkaistaan Sakura Fortune 2, jolle lähtökohtaisesti asetan erittäin kovat paineet laadun suhteen. Ykkönen kun on yksi kaikkien aikojen kolikkopeleistä. Tämä viikonloppu menee kuitenkin raharekan perässä taistellen. Suosittelen vahvasti hakeutumaan Cash Truckin pariin suosikkikasinollasi. Jos siellä ei ole Quickspinin pelejä, olet ehdottomasti väärässä paikassa. Onnea ja menestystä!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.