
Kasinorakastajan blogi: Elokuun parhaat pelit – Toinen kattaus
Väittävät vilkkaaksi käärmekesäksi, mutta yhden ainoata jalatonta matelijaa ei sattunut ainakaan omaan silmään viime viikon mökkireissulla. ELK Studiosin haastava Coba Reborn -slotti on elokuun ainoa näköhavainto ekosysteemin kannalta tärkeistä ja erittäin paljon parjatuista luikertelijoista.
Kelit hellivät ja ulkotulien ohella paljua ynnä saunaa oli mukava liekittää. Onni löytyy helposti mieltä ja kehoa lämmittävien elementtien parista. Tuuriin näillä ei kuitenkaan tuntunut olevan vaikutusta, sillä mitkään peliautomaatit eivät olleet rahallisesti suotuisia.
Säiden loistavuudesta huolimatta oli luonnollisesti pakko kokeilla onnea kasinolla, ja etenkin Wowpotin voittamista 9 Blazing Diamondsin avulla. En pysty käsittämään, että potti sen kun vain kasvaa. Vielä enemmän tietysti vihlaisee se, ettei kaikkien aikojen isoin progressiivinen jackpot (nyt 34 miljoonaa) vieläkään osunut kohdalle.
Tuoreimmalla mökkireissulla testiajoon pääsivät samalla myös elokuun parhaiden pelien toisen kattauksen nimikkeet. Voiko jo tässä vaiheessa kuukautta niputtaa pakettiin kaikki loputkin elokuun helmet? Voi, koska ensi viikolla kasinoille ei tule oikeastaan yhtään sellaista peliä, joka todella ylittäisi uutiskynnyksen. Rima on pidettävä korkealla pelaamisen suhteen. Kyse on kuitenkin maksullisesta viihteestä!
Sympaattinen pukki ja Scatter Pays -toimintaa
Goat Getter ei ole Push Gamingin kaikkien aikojen paras eli goat, mutta pelivalmistajan osalta vuoden parhaita yhtä kaikki. Sympaattista slottikivaa on tarjolla, eikä ihan heti tule mieleen toista kasinopeliä, jossa juuri tämä sarvipäinen sankari olisi pääosassa. Slottiperinteistä hieman poikkeavan eläimen mukaan ottamisen ohella Goat Getter tarjoaa rauhoittavan metsämaiseman, jonka keskellä Scatter Pays -mekaniikalla toimiva automaatti kolisee vastustamattomaan tapaan.
Goat Getter on peliautomaatti, jossa on kuusi symbolia kullakin viidellä sarakkeella. Potti tulee, kun saa vähintään kuusi identtistä symbolia mihin vain. Voiton tuoneet biitit paukahtelevat pois ja uusia palikoita tippuu poistuneiden tilalle. Putkeen tulleet pottiparaatit voivat olla vaikka kuinka pitkiä. Push Bet -toiminto lisää kierrospanosta parikymmentä prosenttia, mutta parantaa ilmaiskierroksille pääsemisen mahdollisuuksia 34 prosentilla. Lukema on niin spesifi, että pakko siihen kai on uskoa.
Peruspelin kylkeen on keksitty hauska Coin Pot -peli, joka starttaa, jos onnistuu saamaan vähintään kuusi kolikkopatasymbolia. Automaatin taustalle ilmaantuvat lumihuippuiset vuoret kielivät siitä, että voittopotentiaali nousee raketin lailla yläilmoihin. Tässä bonuspelissä peliautomaattiin tippuu vain kultapatoja tai erikoissymboleja, joiden avulla voi päästä vaikkapa varsinaisille ilmaiskierroksille.
Ideaalissa tilanteessa padat tuovat pelaajalle jopa 1000-kertaisia kolikkoaarteita. 10 000-kertaisesta maksimivoitosta haaveilevat kasinovuohet tarvitsevat vähintään kolme scatter-symbolia päästäkseen voittopotentiaaliltaan upeille ilmaiskierroksille. Toki jos pinkkaa on, Goat Getter tarjoaa neljä eri ostobonusmahdollisuutta.
Itse en näitä ole jaksanut hyödyntää, mutta lähellä se on kyllä ollut. Etenkin kun ennen ilmaiskierroksia voi uhkapelata saatujen pyöräytysten kohtalosta. Lisäkierrokset paremmilla kertoimilla ovat tietysti kaikkien mielessä, mutta latistava väärä valinta jättää pelkän pukinparran sormiin.
Ilmaiskierrokset toistavat tehokkaasti peruspelin kaavaa, mutta tässä pelissä kerätään voittokertoimia korottavia ja ekstrakierroksia tuovia pukkeja mittariin. Tunnelma muuttuu peruspeliin verrattuna melko sähköiseksi, ja vain pukin rauhoittava habitus pitää pulssin melkein normaalina.
Olisihan se mukava voittaa Goat Getteristä joskus jotakin, minkä pitäisi kuitenkin olla rahtusen realistisempaa kuin vaikkapa pelivalmistajan edellisessä hittipelissä Razor Returns. Lämpöisiä fiiliksiä tuottavassa vuohipelissä volatiliteetti on kuitenkin vain keskikorkeaa sorttia. Mitään takeita ei toki ole mistään, olipa volatiliteetti kuinka maltillinen hyvänsä.
Tämä peli on joka tapauksessa erinomainen valinta Scatter Pays -mekaniikan ystäville, joille kulunut elokuu tarjoili myös toisen todella hyvän, joskin erilaisen vaihtoehdon. Rise of Atlantis 2 on voittopotentiaaliltaan Goat Getterin tasoa. Blueprint Gamingin pelissä sankarillinen eeppisyys on vedetty sellaiselle tasolle, että äkkiseltään tulee mieleen lähinnä Pragmatic Playn Gates of Olympus, joka yltää vastaaviin tunnelmiin.
Mehiläisten miellyttävä hyökkäys
Honey Rush 100 -kolikkopelin parissa pörriäiset ovat varmasti tervetulleita jopa kovimpien pistiäisfoobikoiden mielestä. Play’n Go jatkoi elokuussa ilahduttavasti 100-pelien sarjaansa. Pelinvalmistajan massiivisesta katalogista ei näin kesähelteiden viime metreillä olisi oikeastaan voinut osuvampaa vanhaa slottia kaivaa.
100-pelisarja tarkoittaa siis pelintarjoajan vanhoja suosikkipelejä, jotka on julkaistu uudelleen kovemmalla voittopotentiaalilla höystettynä. Yksi erinomainen esimerkki tämän pelisarjan peleistä on Moon Princess 100. Herää kysymys, miksi kukaan pelaisi niitä alkuperäisiä enää tällaisten päivitysten perään? Eivät ainakaan isompien riskien ja pottien ystävät!
Metsä kutsuu jälleen ja lungi kitara soi, kun 4-5-6-7-6-5-4 rivimuodostelman hunajakennoa symboloiva peliautomaatti pörisee Cluster Pays -mekaniikan voimin. Toimintaperiaate muistuttaa jossain määrin Play’n gon Reactoonzista tuttua meininkiä, mutta tunnelma on harmonisempi. Ei uskoisi, sillä nämä lentävät pommittajat voivat paisuttaa pelikassaa 15 000-kertaisen panosvoiton veroisella tavalla. Toisin sanottuna jos Gargan johtamat kummalliset avaruusoliot ja ennen kaikkea pienemmät riskit eivät kiinnosta, Honey Rush 100 on Toonz-sarjan pelejä puhuttelevampi vaihtoehto.
Voittopotentiaalin nostaminen on pelivalmistajille se perinteisin tapa toimia jatko-osien kanssa. Valitettavan usein se jää myös ainoaksi ”innovaatioksi”. Honey Rush 100 on onneksi toista maata, kiitos monipuolisten erikoisominaisuuksien, joita symbolimittarin täyttäminen optimaalisella tavalla aina tietää.
Peruspelissä myös kiinnittyvät wildit ovat jatkuva kuumotuksen aihe. Ne kun siirtyvät monasti ruudukon pohjan kautta suoraan automaatin vasemmalla puolella olevaan mehiläispesään voittokertoimen kera. Näin seuraavaksi tulevat rykelmävoitot ovat astetta hunajaisempia.
Hunajaa pääsee kuitenkin keräämään toden teolla Rush Meterin eli symbolimittarin avulla. 30 pottiin osallistuneen symbolin keräämisen jälkeen yksi kolmesta erilaisesta yhdyskuntatoiminnosta pamahtaa käyntiin. Tämä tietää sitä, että ruudukon keskikohdalla oleva symboli kloonaantuu seitsemän symbolin veroiseksi voittoyhdistelmäksi, ja kun ottaa pelimekaniikan huomioon, peräkanaa tulevien voittojen paraati on liki väistämätön.
Symbolimittarissa on kolme eri tasoa, ja yli 90 symbolin putkeen kerääminen aiheuttaa niin sanotusti ylikuumenemistilan. Voittoklustereihin tulee arvokkaammilla symboleilla höystettyjä potteja ja voittokertoimet nousevat siinä määrin sfääreihin, että todellinen mehiläishässäkkä saavuttaa huikeat mittasuhteet. Maksimivoitto edellyttää tietysti todella mystisen onnekasta peräkanaa osuvien pottien kavalkadia. Helpolla ei moinen irtoa, minkä monet vaikkapa juurikin Reactoonz 2 -slottia pelanneet Cluster Pays -fanaatikot pystyvät helposti ymmärtämään.
Honey Rush 100 on monipuolisempi, jos vuonna 2019 ilmestyneeseen esikoispeliin vertaa. Teema, tunnelma ja mekaniikka hitsautuvat erityisen miellyttävällä tavalla yhteen. Tällaiset pelit ovat siitä hyviä, että jokainen kierros on aina potentiaalisesti todella kutkuttava. Putkeen mahdollisesti tulevien pottien ja todella kovaan tykitykseen yltävien erikoistoimintojen sensaatiot ovat jotakin sellaista, minkä pariin haluaa palata yhä uudelleen. Symbolien keräilyä mittariin tuijottaa takuulla yhtä tarkasti kuin mesikämmen aukinaista hunajapurnukkaa.
Elokuun parhaiden pelien toisen kattauksen lopuksi on hyvä nostaa vielä pari oikein potentiaalista slottia esille. Jatkuvalla syötöllä erittäin hauskoja ja mukaansatempaavia pelejä tehtailevan Hacksaw Gamingin Le Bandit on ehdottomasti testaamisen väärti. 40-luvun lopun Ranskan hämyisille kujille vievässä slotissa esitellään upouusi antisankari Smokey Le Bandit, jonka ilmaiskierroksilla potteja tuhottomasti korottavat erikoissymbolit ovat korkean volatiliteetin ystäville silkkaa parhautta.
Kalastajille puolestaan Big Bass Hold & Spinner Megaways on suoranainen mittatilaustyö. Ei mitään erityisen uutta tai mullistavaa, mutta kuten kaikki tietävät, Big Bass -sarjan virvelipelejä kalaisampia ei ole. Parhaiden pelien parissa kohti viikonloppua. Onnea ja menestystä!
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Rahaa netissä kerännyt Helena Koivu avautuu: ”Älä anna kenenkään varastaa…”
- Martina Aitolehden uusi ilme: värjäsi tukan ja kävi ottamassa pistoksia kasvoihinsa
- Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi lapsena tunnetussa mainoksessa – muistatko tämän?
- Nyt on kuuma! Erika Vikman poseeraa lyhyissa shortseilla peppu pystyssä
- Seiska: Maria Kuusiluoma etsii itselleen yöseuraa: ”Miksi peittäisin itseäni?”
- Vappu Pimiä julkaisi yläosattoman raskauskuvan: ”Oli aika ihana elämänvaihe”
- Susanna Penttilä leikkii rivosti ruskealla banaanilla: ”kypsempää banaania”
- Tältä Rita Niemi-Manninen näytti pikku lapsena – suloinen yhteiskuva isosiskon kanssa!
- Iida Vainio sai Archien tekemään jotain poikkeuksellista: ”Kaiken takana on nainen”
- BB-Sofian bileasu ei jätä mitään arvailujen varaan – poseerasi töhrityssä vessassa
- Seiska: tässä on Sanna Marinin uusi rakas – tapasi miehen jo pari vuotta sitten
- Marika Fingerroos auton kyydissä vako esillä – ”Nythän on lämmin”
- Kuvankaunis Jennika Vikman muuntautui siskokseen: ”Erika ei päässy ite ni esitin häntä”
- Erika Vikman jälleen kuumana: poseerasi bussin edessä pakarat vilkkuen
- Hui! Onko Erika Vikmanin bussin kyljessä kaksi luodinreikää? – kuva
- Hui! Shakiraa uhkaa jopa 8 vuoden vankeustuomio – tässä syy
- Maria Veitola tyrmäsi PS nuoriso ry:n somevideon: ”Hirveä video”
- Jasmin Voutilainen olisi täyttänyt tänään 28 vuotta – tilille tehtiin koskettava päivitys
- Marika Fingerroos laittaa ruokaa videolla – rintavarustus meinasi pursakahtaa kulhoon
- Tältä julkisuudesta kadonnut Sara La Fountain, 42, näyttää nykyään – aivan kuin parikymppinen!