Tämän hetken suosikkipeleihin kuuluva 90k Yeti Gigablox ei ole allekirjoittaneelle antanut vielä juuri minkäänlaisia napsuja. Yggdrasilin alustan kautta nettikasinoilta löytyvän 4ThePlayerin suosikkipelin räjähtävä jatko-osa toi hiljattain kuitenkin jollekin onnekkaalle kenties kovimman peruspelistä koskaan voitetun potin.

75 000-kertainen panosvoitto irtosi siten, että yhtä riviä lukuun ottamatta koko peliruudukko täyttyi lumimiehen karvaisella naamalla. Moisesta fantasioin itsekin, mutta jos tällainen tälli osuisi oikeasti kohdalle, saisiko voitot pitää kokonaisuudessaan itsellään?

Se riippuu ihan täysin siitä, missä pelaa. Nettikasinoihin liittyvien perättömien huhupuheiden alasampuminen on itselleni arkipäivää. Pelivoittojen verotus on sellainen kokonaisuus, josta kuulee vielä nykyäänkin kaikenlaista huuhaata. Faktat on hyvä tietää, sillä eihän kukaan tietysti halua ehdoin tahdoin ylimääräisiä veroja maksaa, mätkyistä nyt puhumattakaan.

Tunne lainsäädännölliset faktat

Suomen arpajaisverotuksen mukaisesti kansallisella monopolilla voitetut massit ovat verottomia. Veikkaus maksaa toimintaansa pyörittääkseen arpajaisveroa valtiolle, joten pelaajat voivat aina kotiuttaa pottinsa sellaisenaan.

Ahvenanmaalta käsin ponnistava PAF eli se toinen kotimainen kasino on myös veroton. Voittipa sitten kuinka paljon hyvänsä, saarivaltakunnan rahapeleistä säädetään koillisessa itsehallintoperiaatteen mukaisesti ihan omilla laeilla.

Omissa papereissa Ålands Penningautomatförening on aina hakannut Veikkauksen isolla marginaalilla. Taffelin sipsejä mutustaessa on monasti tullut vierailtua tällä läpinäkyvyydestään ja toimivuudestaan tunnetulla pelisivustolla. Kohtuulliset kertoimet ja jättipottivedot vedonlyönnin puolella ovat pitäneet tästä huolen.

Koska olemme onneksi osa EU:ta, myös Euroopan talousalueelta (ETA) kahmaistut arpajaisvoitot voi kotiuttaa veroitta. Kaikki direktiivit eivät ehkä ole suomalaisesta näkövinkkelistä silmäiltynä optimaalisia, mutta nettikasinovoittojen verotus on ainakin sellainen seikka, josta kelpaa kiittää Brysselin tirehtöörejä.

Pelilisenssin tärkeys on suunnaton

ETAa ei pidä sekoittaa Baskimaassa toimivaan Euskadi ta Askatasunaan, ja hyvä on tietää sekin, että Euroopan talousalue käsittää tätä nykyä 31 maata. Maailman suurimmat yhtenäiset markkinat pitävät siis sisällään melkoisen nipun vanhan mantereen valtioita, mutta suomalaiselle kasinopelaajalle Malta ja Viro ovat ylitse muiden.

Maltan MGA ja Viron EMTA tunnetaan verovapaista pelilisensseistä. Jos nettikasinolla on jommankumman lisenssi, tarkoittaa se sitä, että voitot ovat suomalaiselle verottomia. Kovan luokan kasinoilla voi olla lukuisia eri lisenssejä ja toimintaa kaikilla mantereilla. Valtaosa parhaista kasinoista, joilla itse pelaan, omaa juuri MGA:n pelilisenssin. Virolaisia nettikasinoita ei ole vielä niin montaa, mutta uusista pikakasinoista vaikkapa Kanuuna on ainakin mainitsemisen arvoinen.

Kasinorakastaja ei pelaa koskaan ETA:n ulkopuolisilla kasinoilla. Curacaon nettikasinot ovat runsaslukuinen joukko pelisivustoja, joista monet on kirjoitettu selkeällä suomella. Tämän ei pidä antaa hämätä. Jos karibialaiselta kasinolta voittaa hilloa, verokarhu kynsii niistä lihaisat siivut irti.

Tarkkana kryptojen kanssa!

Vaikka nyrkkisääntö on se, että Maltan ja Viron kasinoilla voitoista ei tarvitse maksaa veroa, asiaan liittyy kryptovaluuttojen osalta poikkeus. Bitcoinilla ja ethereumilla voi pelata parilla kasinolla, mutta kryptojen kohdalla verottajaa kiinnostaa kurssiheilahteluiden lisäksi se, että pääomavoitoista pitää maksaa verot pois. Oma kanta kryptoihin on ollut aina se, että niihin voin kyllä investoida, mutta slotteja pyörittelen kyllä ihan suosiolla tavallisella eurovaluutalla.

Sekin on hyvä muistaa, että jos voittaa, rahat kannattaa pitää ihan vain itsellään. Jos nyt tänään sattuisin voittamaan Joker Millionsista pari megaa ja siirtäisin veljelleni puolet, broidi olisi lirissä. Lahjaveron osuus saadusta potista olisi varsin ikävä nakki hoidettavaksi. Lottohulluille tyypeille vinkkini on se, että kannattaa muistaa tehdä niin kutsuttu porukkasopimus ennen arvontaa.

Minkäänlaiseen kikkailuun ei kannata ryhtyä. Veropetoksista saa herkästi kovia tuomioita. Kattavan paketin näistä verohommista meikäläisen raapustamana voit löytää täältä.

Huoletonta hauskanpitoa on itselläni edessä tänäkin viikonloppuna, kun testailen paria uutta MGA-lisenssin kasinoa. Tahtotila voittamiselle on kova, eikä verokarhua tarvitse hikoilla. Makoisan menestyksekästä viikonloppua ja verovapaita voittoja kohti!

Joel K.

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.