
Kasinorakastajan blogi: Halloweenin pelit hyvässä ja pahassa
Jouluteemaiset slotit ovat niitä, jotka kaivetaan kerran vuodessa esille, eikä koskaan muulloin. Ne ovat kaikessa häpeilemättömässä kaupallisuudessaan pääsääntöisesti yhtä väkisin väännettyjä kuin väsyneiden iskelmätähtien joulukiertueet. Perinteitä kuitenkin pidetään yllä, koska muuten niitä ei olisi.
Sesonki on lyhyt, joten pelivalmistajien kannalta on tavallaan hullua tehdä mitään joulupukkisekoiluja. Kai se on pakko painaa, kun kaikki muutkin.
Kauhupelit ovat sen sijaan ihan toinen juttu. Teemansa puolesta ne sopivat mihin vuodenaikaan hyvänsä. Loka-marraskuun vaihde on yleensä aika pimeää ja sateista aikaa, joten kunnon kauhulla siitä helpoiten tietenkin selviää.
Nyt kun on vieläpä sopivasti halloween kirjaimellisesti ovella, kauhupelit nostavat tietysti erityisesti päätään. Mitä kuumottavampaa materiaalia, sen parempi tietysti. Saw-leffojen henkeä ahdistavasti huokuva Nolimit Cityn brutaali mutta legendaarinen Mental on tietysti kauhupelien todellinen ykkönen.
Jos haluaa aivan uusia kokemuksia “selkäpiitä karmivan” rahapeliviihteen parissa, seuraavat kolikkopelit kannattaa painaa mieleen. Osa niin, että kiertää pelit kaukaa eikä varsinkaan pelaa omalla rahalla. Toiset taas kannattaa testata huolellisesti, koska uutiskynnys on ylittynyt.
2023 halloweenin hirveimmät tekeleet
Voihan NetEnt. Miksi aina pettymyksiä? Välillä tulee lupauksia paremmasta, mutta mahalaskut vyöryvät heti perästä. Innovointi on ylipäänsä ollut hyvin satunnaista siitä saakka, kun NetEnt siirtyi Evolution Gaming -konsernin maaorjaksi. Don’t Eat the Candy on NetEntin uusin ja samalla yksi monista halloweenin taikaa huokuvista sloteista. Tässä automaatissa on hyödynnetty vuoden 2011 Jack Hammerista tuttua Sticky Win -mekaniikkaa. Jos se on jollekin ihan uusi tuttavuus, hyvä niin. Naftaliinista olisi voinut mielestäni kaivaa kyllä vaikkapa Dead or Alivelle uuden ultravolatiilin kauhuversion.
Halloween on maagista aikaa, joten kyllähän sitä haluaisi kurotella kohti satumaisia potteja. Isoista voitoista on tässä karkin syömistä kritisoivassa kyhäelmässä turha haaveilla. Ostobonuspelikään tämä ei ole, joten herkästi tylsistyvät pelaajat katselevat varmaan mieluummin NHL-tuloksia Teksti-Tv:stä. Kukapa toisaalta hyödyntäisi ostobonustakaan, kun maksimivoitto on kolmessa tonnissa.
Klassinen kurpitsa tuo pottien kannalta terveysvaikutuksia peruspelissä ajoittain, mutta ilmaiskierroksilla sentään säännöllisesti. Stereotyyppisen hassuttelukauhumusiikin ja suhteellisen nopeasti kyhätyltä näyttävän visuaalisen tuotannon myötä voi tosiaan todeta, että Don’t Eat the Candy.
Pragmatic Playn pioneeristudio Reel Kingdomin Big Bass -pelisarja sai myös ihan pari päivää sitten halloweenimaista jatkoa. Big Bass Halloween on tuttua kalahupailua, mutta ihan eivät ole siimat kyllä nyt kireällä. Toki suositun alkuperäisen Big Bass -pelin lukemattomissa jatko-osissa on ollut jo tähän mennessä melkoisesti laadullista heilahtelua, mutta tämä uusin pärskähdys kalavesille vie pelaajan henkisesti ankkurin mukana pohjamutiin.
Uutta ei ole liikaa jaksettu keksiä. Vanha kunnon kalaukko heiluu koukun kanssa kuin ironisesti absurdin huonojen Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvien pahis konsanaan. Kalat näyttävät Fukushimasta tulleilta, koska kauhuaspektia on pitänyt jostain yrittää repiä mukaan. Todellista kauhua on kuitenkin voittopotentiaalin mitättömyys ottaen huomioon, miten vaikeaa kunnon potteja on ylipäänsä kahmia. Niitä isolla rahasummalla värjättyjä nieriöitä ei tule kuin unissa!
Parasta Big Bass Halloweenissa on uusi tunnussävelmä. Jos peliä todella pelaa, tätä musiikkia voi kuunnella vaikkapa matkalla jääkaapille, kun odottaa verkkaisten ja yllätyksettömien kierrosten loppumista. Mitään varsinaista nähtävää ei nimittäin ole.
2023 halloweenin parhaimmat pelit
Kauhuteemaisissa sloteissa pelintarjoajat yleensä höystävät tunnelmaa leikkisän jännittävällä kujeilulla ja värikkäällä visuaalisella kuvastolla. Yleensä kuitenkin niin, ettei pelkokerroin välttämättä omien rahojen menettämisen uhkan ohella juuri värähdä. Sitten on sellaisia poikkeustapauksia, kuten Print Studiosin uunituore Darkness. Homma lähtee liikkeelle siitä, että pelaaja pääsee säätämään, kuinka pimeällä valaistuksella haluaa pyöräytellä jo valmiiksi synkkää peliautomaattia.
Darkness on nimensä väärti myös gregoriaanisen saundimaailman ja pahanlaatuisen kirotun piinatulta korpimökiltä näyttävän peliautomaatin osalta. Kynttilöiden himmeässä loisteessa on selvää, että rituaali ja pimeyden portti on kohta auki. Symbolikuvastossa pyörii huppupäisiä virantoimittajia, joiden risti ei ole koskaan ollut oikein päin.
Megasymbolit ovat mahdollisia, ja pelivalmistajalle tuttuun tapaan Super Spinners -kertoimet kelojen väleissä voivat aktiivisina ollessaan osallistua potteihin monikymmenkertaisella pyhällä henkäyksellä. Vaarallisuutta kylvetään joka pyöräytyksellä ja jos haluaa vähemmän piinaa, maksaa satakertaisella panosmaksulla itsensä bonuspeliin milloin uskaltaa. Muutoin pitää hikoilla mahdollisimman usean scatterin kolahtamista peliautomaattiin, jonka jälkeen se todellinen jännitysnäytelmä vasta kunnolla alkaa.
Ilmaiskierroksilla peruspeli jatkuu, mutta panokset kovenevat. Pahaenteinen pentagrammi upahtaa automaattiin, ja sen viiteen eri pisteeseen on hyvä saada wild-symboli. Nämä ovat tietenkin rukouslaulua mongertavia ja pahan otteessa olevia paholaisen pastoreita. Jos onnistuu saamaan pentagrammin wildeilla aktiiviseksi, kolme keskimmäistä rullaa avaavat portin suoraan tuonpuoleiseen, josta Lucifer saapuu mukaan peliin. Nämä kelat ovat sitten bonuspelin loppuun kokonaisuudessaan yhtä isoa wildia. 20 000-kertaisen maksimivoiton saaminen edellyttää monen kierroksen veroista Luciferin siunausta.
Darknessia kuuluu pelata yöllä. Yksin. Nukkua ehtii kesälläkin. Herkästi tolaltaan meneville suosittelen mitä tahansa muuta kolikkopeliä ja nimenomaan päiväsaikaan. Yksi hyvä esimerkki leppoisammasta kauhuslotista on niin ikään aivan hiljattain julkaistu Infective Wild. Pragmatic Playn halloween-slotti ei rasita hermoja, eikä aiheuta pelkotiloja. Velmua tunnelmaa, jossa aivot voi laittaa narikkaan hattuhyllylle lojumaan. Leikkisällä tatsilla tehdyssä pelissä kaikki tärkeä linkittyy ”yllättäen” virnuilevaan kurpitsaan.
Kurpitsa on nimittäin pelin nimestä repäisty pysyvä wild, jolla on taikaominaisuuksia. Aina kun se tulee ja jos vierellä on korppeja tai kissoja, nekin muuttuvat wildeiksi. Sama ketjureaktio voi tietysti jatkua koko automaatin ympäri, joten ei ole kovin vaikea miettiä, miten ne isot potit kahmaistaan. Ilmaiskierroksilla totta kai, jossa kurpitsat jäävät aina peruspelistä poiketen paikoilleen. Teeskentelemättömän yksinkertainen, mutta toimiva peli jälleen kerran Pragmatic Playlta. Ei klassikkoainesta, mutta juuri niin hyvä, että sitä kannattaa ehdottomasti pelata juuri nyt.
Maksimivoitto on pelivalmistajalle perinteiseen tapaan 5000-kertainen panosvoitto, jota voi jahdata myös ostobonustoiminnon avulla. Panostusvaihtoehdot ovat parhaat mahdolliset, mutta satakertaisen panosmaksun suorittavan pelaajan kannattaa muistaa, että bonuspelin ilmaiskierrosten todellinen lukumäärä arvotaan herra kurpitsan toimesta ennen bonuspeliä. Sitä voi siis tulla palkituksi ruhtinaallisesti tai sitten todella vaatimattomasti.
Riskejä ne slotit tietysti aina pitävät sisällään. Halloweenin aikaa on rapakon takana mystifioitu kaupallisten päämäärien takia jo vuosikymmeniä. Kukaan ei ole sen paremmissa kantimissa voittamisen suhteen juuri marraskuun kynnyksellä. Mahdollisuudet ovat aina samat, ja jos palautusprosentti on alle 100, pelaamisessa on riskejä.
Kaikkien yllä mainittujen pelien palautusprosentti kannattaa muuten tsekata ennen kuin panostaa omaa rahaa. Ne kun vaihtelevat näidenkin pelien osalta kasinolta toiselle, ja korkeimpia palautusprosentteja tarjoavia kasinoita kannattaa lähtökohtaisesti aina suosia. Hauskaa halloweenia ja onnea menestyksen metsästykseen!
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sanna Marin poseeraa kireissä nahkahousuissa – aivan kuin maailmankuulu rock-tähti!
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- MTV: Elina Tervo sai viestejä Aku hirviniemeltä: ”Se menisi paremmin sitten kameran edessä”
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Hui! Katri Helena valmistautuu Linnan juhliin yllättävällä tavalla
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Erika Vikman julkaisi intiimin pusukuvan mysteerilääkärin kanssa
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta
- Iida Vainio kosti Archielle? Julkaisi rohkean ja paljonpuhuvan kuvan komistusten kanssa
- Tältä näyttää Jari Litmasen upea Ly-vaimo: poseeraa bikineissä
- Iida Vainio raivostui Archien Cruzin pusukuvasta: ”Kuinka kehtaat?! Mikä luuseri”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Erna Husko poseeraa viettelevästi rintaliiveissä viitaten mysteerihenkilöön: ”Ajattelen sinua”
- Tältä Sofia Belórf näyttää ilman meikkiä – kuva
- Petetty Iida Vainio tilittää miehistä: ”Jos hän haluaisi…”
- Chachi Hildén julkaisi herkän synnytyskuvan – Jukka reagoi paljonpuhuvalla tavalla