Helteistä nauttiessa olen ihmetellyt paria asiaa. Miksi ihmiset ostavat tuulettimia ja miksi televisiosta ei tule muuta katsomisen arvoista kuin ajankohtaisohjelmat. Kuuman ilman kierrättäminen huushollissa maksimoi hien erityksen, ja uutisia katsoessa tuntuu siltä, että maailma etenee kehityksessä kohti lähtöpistettä.

Kasinorakastaja ei kesällä stressaa. Seitsemäntoista eri striimauspalvelun tarjonnan maksamisen sijaan iltainen luppoaika on mennyt kesäkuun parhaita slotteja listatessa. Ennen timanttisen kaartin ruusuilla palkitsemista jaetaan hieman risuja. On kuitenkin myös tärkeä tietää, mihin uutuuksiin ei ainakaan kannata vilkaisua enempää panostaa rahojaan.

Väsynyt ennustajaeukko ja turhauttava vankilareissu

Red Tiger julkaisi kesäkuussa pari peliä, joista Zaida’s Fortune on selvännäkijäteemallaan selvästi nähty parilla pyörityksellä. Visuaalisesti mystinen meininki ei ole yhtään hullumpi. Usean samanlaista fiilistä omaavan okkultistisen slotin, kuten vuoden 2021 Shah Matin, jälkeen tämä peli on kuitenkin lähinnä yksi nimike pelivalmistajan portfolion täytteenä.

Teeman puolesta potentiaalia olisi huomattavasti kuumottavampiin slottiseikkailuihin, mutta Red Tiger on pitänyt aika pliisua linjaa. Vaatimaton voittopotentiaali ei myöskään vastaa millään tavoin Zaida’s Fortunen todella korkeaa volatiliteettia. Red Tiger korjannee kurssin, kun se tuo kasinoille ensi kuussa Megaways-version vanhasta suosikkipeli 10 001 Nightsista.

Evolution Gamingin viikko sitten ostama Nolimit City julkaisi Folsom Prisonin, joka jatkaa pelivalmistajan kunniakkaita perinteitä nimenomaan rajujen kolikkopelien ykkösveturina. Jos kuitenkin on pelannut vuosi sitten tullutta San Quentinia, ei tämä uutukainen lähde ihan samalla tavalla enää. Uutuudenviehätys on jo koettu, ja tarjolla on pahimmillaan penseän puuduttavaa peruspelin rullaamista ilmaiskierroksia odotellessa.

Voittopotentiaali on mitoitettu hyvin pelin riskitason kanssa ja makea toteutus on toki kohdallaan. Aivan liian perussuoritus Nolimit Cityltä, joka kuitenkin kuuluu allekirjoittaneen ehdottomiin suosikkeihin. Toivottavasti reivikulttuurin sykkivään maailmaan vievä The Rave lunastaa odotukset heinäkuussa!

Oraakkelina ennustan, että seuraavaksi istutaan kakkua joko Sing Singissä tai Riker’s Islandilla. Niihin toivon selkeämpää meininkiä ja ehkä vähän vähemmän erikoisominaisuuksia ainakin peruspeliin. Pitää myös muistaa, että 99 prosenttia pelaajista ei koskaan pääse lähellekään järisyttäviä 40 000-kertaisia panosvoittoja. Silti juuri näitä megalukuja käytetään myyntivaltteina ja houkuttimina.

Big Bass Splash – Siimat kireiksi ja kalat säkkiin

Kesäkuun paras peli on omissa arvioissani ehdottomasti Big Bass Splash. Eksklusiivisesti emofirma Pragmatic Playlle slotteja tuottava Reel Kingdom on parin vuoden aikana saanut rahoittajansa näyttämään erittäin relevantilta. Splash on neljäs jatko-osa supersuositulle kalateemaisten Bass-pelien sarjalle, mutta uutukaisessa kaikki ominaisuudet hitsautuvat kiinni ehkä paremmin kuin ikinä aiemmin.

Volatiliteettia ja maksimivoittoa on kalibroitu kovemmiksi, mutta Big Bass Bonanzasta tuttu leppoisa kalareissun tunnelma toimii yhä edelleen erittäin mainiosti. Parilla scatterilla saa peruspelissä uudelleenpyörityksiä, jotka antavat ekstrasauman päästä ilmaiskierroksille, ja varsinainen bonuspeli onkin sitten todella jännittävää saalistamista.

Kone arpoo ilmaiskierroksille lisää erikoisominaisuuksia, jotka edesauttavat mainiosti tasolta toiselle pääsemistä. Singot, dynamiitit ja koukut nostavat voittopotentiaalia, ja kalastaja-wildin merkitys korostuu voittokertoimien kautta sitä paremmin, mitä kauemmin bonuspeli kestää. Big Bass Splash on idioottivarmaa slottikivaa ja mukavasti myös ostobonuspeli. Bass-pelien sarja oli jo valmiiksi legendaarinen, mutta nyt se on vielä upeampi. Maltilla uudistettu uunituore kalastajien kesän ykkösvalinta jaksaa viihdyttää, eikä peruspeli tunnu puurtamiselta.

Prätkiä, avaruussotaa ja leprekaaneja

Kieli poskella toteutettu prätkäjengiteemainen Outlaws Inc on erittäin korkean volatiliteetin slotti, jossa mennään eikä meinata. Peruspelissä uudelleenpyöritykset näyttelevät tärkeää roolia voittokertoimien ohella. Respins-toiminto on siitä kova, etteivät kertoimet nollaudu. Optimaalisissa skenaarioissa peruspelissäkin voi napata 2000-kertaisia voittoja.

Ilmaiskierroksilla voittokertoimien kanssa hikoilu saavuttaa sitten ihan eri tason mittasuhteet, kun kaahataan kohti maksimivoittoa. Röökiä vetävät eläinrikolliset ja tuhti rokkitykitys siivittävät sopivan lainsuojattomaan tunnelmaan. Ostobonuspelinä Outlaws Inc on erinomainen ja Chaos Crew’n jälkeen ylipäänsä ehkäpä parasta Hacksaw Gamingia.

Liki kymmenen vuoden jälkeen NetEnt julkaisi jatkoa Space Warsille. Tuntuu melkein siltä, että saman verran aikaa on kulunut pelivalmistajan edellisestä hyvästä slotista. Space Wars 2 Powerpoints on kuitenkin vanhan suosikkipelivalmistajan väkevä paluu slottiuniversumin huipulle. Cluster Pays -mekaniikalla rymisevä peliautomaatti omaa niin paljon erikoistoimintoja, että kolmen rullan hedelmäpelien ystäville tämä on luonnollisesti hirvitys.

Fakta on kuitenkin se, että Space Wars 2 on tasalaatuista rahapeliviihdettä ja sopivissa määrin innovatiivinen. Potit kerryttävät mittarissa paukkuvia powerpointseja, joita keräämällä pääsee hyvässä lykyssä bonuspeliin. Matkan varrella nautitaan räjähtävistä riveistä, symboleja mullistavista sähköshokeista, pommeista ja voittoputkista, joiden potit voivat kasvaa melkoisiin lukemiin. Etenkin jos jopa 25-kertaiset kerroinwildit osuvat kohdalle ja erikoisominaisuudet paukkuvat peräkanaa automaattiin.

NetEnt on onnistunut tekemään slotin, jossa peruspelin viehätys on poikkeuksellisen mukaansatempaava. Toki bonuspelissä voi voittaa isommin ja sinne pääsee myös Bonus Buy -nappulaa klikkaamalla, mutta hyvissä kolikkopeleissä viehätys ei koskaan perustu puhtaasti ilmaiskierrosten potentiaalisten pottien odotteluun.

Samasta syystä myös Foxiumin Stumpy McDoodlesin jatko-osa tarjoilee mukavia kokemuksia. Satunnaiset kultapadat ja tynnyrit ovat hienoja erikoiselementtejä, ja bonuspelissä jopa koko peliautomaatin mittaiseksi kasvava liikkuva wild-symboli voi tarjota järkälemäisesti kesälomarahaa. Oma loma on vielä kaukana, mutta näillä peleillä pääsee ainakin nettikasinoilla juuri nyt huikeiden elämysten äärelle. Timanttista tuuria peleihin ja kohti seksihelteistä viikonloppua!

Joel Karhu

PS. vastaan sisällöstä KasinoRanking.comissa. KasinoRanking on aina ajan tasalla oleva kasinovertailusivusto. Sieltä löydät bonukset, arvostelut ja tietysti ajankohtaiset kampanjat.