Kasinorakastajan blogi: Paras sarja palaa ruutuun tänään!
Flight of The Conchordsin kolmatta kautta ei ole tulossa, ikävä kyllä. Otsikkoon viitaten tarkoitan tässä kohtaa Englannin Valioliigaa. Se on ainakin vielä kaudella 2023-2024 kaikilla mittapuilla maailman paras miesten jalkapallosarja. Perinteisesti myös se veikatuin.
Urheilupesun suurvallaksi kohonnut Saudi-Arabia on houkutellut viime aikoina keskinkertaiseen pääsarjaansa toki nipun jopa ihan parhaimmalla tasollaan olevia futaajia. Matkaa kiinnostavaksi huippusarjaksi on vielä paljon. Se myös edellyttää sitä, että rahan perässä aavikolle lähteneet tähdet, kuten Sadio Mané tai Jordan Henderson, saadaan pysymään Arabian niemimaalla.
Rahan perässä juokseminen ei ole mitään uutta huippu-urheilussa, sillä juuri paalun avulla Englannin pääsarjakin on noussut jo vuosia sitten tasokkaimmaksi. Tilanne on sikäli muuttunut, kun vielä joitakin vuosia sitten öljyrahalla pyöriviin puuhastelusarjoihin mentiin vasta uran ehtoopuolella.
Viime vuonna teloitettavien ihmisten määrän triplannut Saudi-Arabia saattaa tähtiä houkuttelemalla hyvinkin triplata myös saamansa huomion maailman urheilumedioissa. Valioliiga on kuitenkin se, mikä ihmisiä todella kiinnostaa. Suomalaiset futisfanaatikot ja urheiluvedonlyöjät ovat odottaneet kiivaasti pari kuukautta, ja tänään järjestyksessään 31. Premier League -kausi viimein käynnistyy.
Monista syistä se maailman paras sarja
Avausmatsissa sarjanousija Burnley haastaa triplamestari-Manchester Cityn. Vanhan City-legenda Kompanyn luotsaama kotijoukkue joutuu heti kättelyssä Turf Moorilla kovimpaan mahdolliseen paikkaan. Juuri perinteisen Community Shieldin Arsenalille hävinnyt Manchesterin ykkösjoukkue ottaa harvemmin kuokkaan kaksi kertaa peräkkäin.
Valioliiga on kuitenkin siitä kiinnostava sarja, että ne paperilla heikoimmatkin altavastaajat pystyvät isoihin yllätyksiin. Jopa useaan otteeseen saman kauden aikana. Pari vuotta sitten nähtiin Pukki party, kun sittemmin pääsarjasta tippunut Norwich kaatoi Man Cityn.
Suomalaisten pelaajien edesottamuksia ei ihan kauheasti tarvitse tänä vuonna jännittää. Chelseassa kirjoilla oleva maalivahti Lucas Bergström vietti viime kauden lainalla Peterboroughissa, ja lainadiili johonkin toteutunee myös tällä kaudella. Onneksi sentään Pasi Rautiainen kertoo myös tällä kaudella Viaplayn studiossa melkein selkeään tapaan, mitä saarivaltakunnan parhaiden matsien viheriöillä tapahtuu. Vahvoja tunteita, taistelua ja mieletöntä draamaa. Ennen kaikkea erittäin paljon perinteitä!
Samaa ei ihan voi sanoa vaikkapa Saksan Bundesliigasta, joka puolestaan käynnistyy sekin viikon kuluttua. TOP 5 -sarjoihin kuuluva Saksanmaan liiga on toki tasoltaan huippuluokkaa, ja perinteikkäitä seuroja on pilvin pimein. Pääsarjaan vain sattuu liittymään muuan latistava twisti. Riippuu toki, mistä on itse kotoisin tai mitä tiimiä itse kannattaa. Bayern Münchenin ukot ovat saaneet laittaa viimeiset yksitoista kautta putkeen kultamitalit kaulaansa. Tokkopa mikään tämän osalta on radikaalisti muuttumassa ihan hetkeen.
Ennen parhaiden futissarjojen avausmatseja pitkäkestoisesta jännityksestä nauttivat betsaajat laittavat tietysti pelimerkkejä kauden ajan kestäviin voittajavetoihin. Sarjan voittajaa, parasta maalintekijää, kovinta veskaria ja vaikkapa mahdollisia tippujia pääsee jännittämään hyvässä lykyssä ihan viime metreille saakka.
Brittifutis tunnetaan hyvin siitä, että kourallinen valmentajia saa aina kesken kauden kenkää. Kuka on seuraava potkut saava Valioliigamanageri? Monon saaminen ei ole koskaan mukavaa, mutta tässä sarjassa panokset ovat kovat, ja seuraa luotsaavien korvaukset lasketaan miljoonissa. Peliäkään ei ole vielä pelattu, mutta kesken viime kauden Wolverhamptonin peräsimeen astunut Lopetegui siirrettiin jo sivuun. Oma veikkaukseni on se, että Wolvesin seuraava manageri ja Tottenhamin uunituore päävalmentaja etsivät uutta työnantajaa vielä ennen pikkujoulukautta.
The Citizens on timanttia – paitsi kertoimien osalta
Valioliigan voittajalle pienintä kerrointa on tietysti tarjolla Pep Guardiolan luotsaamalle Manchester Citylle. Ainoa joukkue, jolla on kaksi liki yhtä hyvää kentällistä pukukopissa. Ei kuitenkaan ainoa joukkue, jolla on tähtitieteellinen budjetti. Saudi-Arabian valtiollisen sijoitusrahaston omistama Newcastle United FC on yksi Valioliigan mustista hevosista. Jos mustavalkoisten “harakoiden” peli ei kulje, miljarditason ostohousut on aina mahdollista vetää jalkaan.
Newcastle kuuluu Arsenalin, Manchester Unitedin ja Liverpoolin jälkeen siihen joukkoon, jonka oletetaan tosissaan haastavan hallitsevan mestarin. Näille mainituille huippujoukkueille on sitten tarjolla jo ihan houkuttelevia vaihtoehtoja kertoimien puolesta. Olen perinteisesti laittanut kausivetoihin yllätyksiä pienillä panoksilla. En esimerkiksi kivitaloa kiinni ykkössuosikille. Sekin kun saattaa kosahtaa.
Erityisellä lämmöllä muistelen vieläkin sitä päivää, kun uskoni huippujalkapalloon palasi. Leicesterin ketut voittivat Valioliigan aivan puskista vuonna 2016. Kukaan ei uskonut, mutta ehkä jollakin oli tämäkin veto oikein. Itselläni ei, mutta oli mahtava huomata, että todelliset yllätykset ovat joskus mahdollisia. Siksi tällä kaudella kannustan sympaattista Lutonia, joka on lähtökohtaisesti ja kertoimien puolesta ilmeisin putoajakandidaatti. Sarjanousijat ovat perinteisesti olleet liipaisimella, mutta toivoa aina on. Onhan?
Harjaantunut vedonlyöjä ei tietenkään vetolappuja rustatessaan mieti sympatioita tai sitä, miten jossakin ottelussa moraalisesti kuuluisi käydä. Vedonlyöntikasino ei veikkaamisen nimeen vannoville myöskään ole Veikkaus silloin, kun haluaa etsiä parhaita kohteita, kertoimia tai pelikassaa paisuttavia bonuksia. Järkälemäisiä urheiluvedonlyöntiä tarjoavia nettikasinoita meille suomalaisille kyllä riittää. Ajankohtaisimmat poiminnat ja bonukset voit käydä tsekkaamassa Vedonlyönti-kasinot-sivulta. Tästä tulee upea Valioliigakausi. Onnea ja menestystä!
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Maria Veitola pakkasi kamansa: ”Minä muutin, ei perheeni”
- Mikko ja Helena Koivun erodraamassa uusi shokkikäänne
- Kasinorakastajan blogi: Nettikasinoiden syyskuun uutuuspelien katsaus
- Archie Cruz järjesti raskaana olevalle Iida Vainiolle syntymäpäiväyllätyksen – Söpö kuva parista julki
- Mikko Koivu ja Natalie-rakas supisuomalaisissa syyspuuhissa – kuvat
- Kasinorakastajan blogi: Miten tietää, mitä pelata ja missä?
- Raskaana oleva Iida Vainio ilmestyi kameroiden eteen – näin upealta hän näyttää nyt
- Sara Parikka avautuu itkuisesta arjestaan – ”En jaksa enää”
- Helena Koivu käänsi katseita Turussa – tiukat trikoot varastivat kaikkien huomion
- Prinssi Harry ja herttuatar Meghan: ero tulossa?