Selaustagi Tag

Kiina

Ensimmäinen ihmisen pään siirto onnistui – kritiikki kiihtyy

Italialainen professori ja kirurgi Sergio Canavero (kuvassa) sekä kiinalainen tohtori Xiaoping Ren sanovat tehneensä maailman ensimmäisen onnistuneen päänsiirron ihmiselle. Vuosi sitten kaksikon johtama ryhmä suoritti pään siirron apinalle,…

Victoria's Secretin vuosittainen muotishow on ongelmissa

Kiinan Shanghaissa tänä vuonna järjestettävä vuosittainen Victoria's Secret Fashion Show on joutunut ongelmiin. Aikaa alusvaatebrändin muotinäytökseen on enää kaksi viikkoa, ja mukana on kuuluisia malleja, kuten Adriana Lima, Alessandra…

Naisen ehkäisykierukka löytyi yllättävästä paikasta

Kiinalaiselle naiselle asetettiin ehkäisykierukka vuonna 2011, mutta hän tuli raskaaksi vain muutama kuukausi myöhemmin ja synnytti helmikuussa 2012. Kuusi vuotta myöhemmin lääkärit löysivät kierukan yllättävästä paikasta. Ehkäisykierukka…

Löydettiinkö Kiinasta lohikäärmeen luuranko? Katso video

Kiinalaisen kylän asukkaat uskovat löytäneensä luurangon, joka todistaa lohikäärmeiden olemassaolon. Luuranko on noin 18 metriä pitkä ja sillä on kaksi pientä "käsivartta". Pääkallon on todettu kuitenkin muistuttavan epäilyttävän paljon…

Nainen synnytti sairaalan hississä – katso video!

Kiinalaisnainen oli sairaalan hississä matkalla synnytysosastolle, kun jälkikasvu ei enää malttanut odottaa. Naisen synnytys käynnistyi hississä, missä hänen miehensä oli hänen tukenaan. Hissi tyhjennettiin nopeasti muista ihmisistä ja…

Cosplay-malli hukkui uima-altaaseen kuvauksissa

Suosittu kiinalainen cosplay-malli Jovie Liu, 25, menehtyi onnettomuudessa, joka tapahtui kesken kuvausten. Cosplay on harrastus, jossa ihmiset pukeutuvat manga-, anime-, sarjakuva-, peli- tai elokuvahahmoiksi. Kohtalokkaat kuvaukset…
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!
Nappaa itsellesi jopa 55 ilmaiskierrosta!