Aleksi Mäkelän elokuva Kari Tapiosta on ylittänyt 100 000 katsojan rajan

Aleksi Mäkelän ohjaama Olen suomalainen -elokuva on ylittänyt 100 000 katsojan rajan. Lauantai-iltaan mennessä elokuva oli saanut kaikkiaan 104 300 katsojaa.

Ensi-iltaan Olen suomalainen tuli perjantaina 13.9.2019 ja merkittävä rajapyykki ylittyi näin ollen kolmantena esitysviikonloppuna.

– Mahtavaa. Olen suomalainen näyttää, että kotimainen elokuva on voimissaan, tuottaja Markus Selin kommentoi saavutusta.

Alla olevassa kohtauksessa Kari Tapio keikkailee eri puolilla Suomea.

Kari Tapion elämään perustuva elämäkertaelokuva kertoo Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran elämänpituisen rakkaustarinan. Elokuvan pääroolit näyttelevät Matti Ristinen ja Tiina Lymi. Nuorena Karina ja Piana nähdään elokuvassa Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola.

Tässä kohtaus pariskunnan ensitreffien alusta.

Viime vuonna kuvatussa elokuvassa nähdään valtava joukko suomalaisen musiikin historian merkkihenkilöitä. Dannyä näyttelee Iikka Forss, Ilkka Vainiota esittää Ilkka Heiskanen, Toivo Kärjen roolin näyttelee Aake Kalliala, Reijo Taipaleen Joni Leponiemi ja Fredin roolissa nähdään Mikko Töyssy. Säveltäjä Veikko Samulia näyttelee Mikko Kouki ja sanoittaja Chrisse Johanssonia Joanna Haartti. Sakari Kuosmanen on elokuvassa roudari Pussinen.

Olen suomalaisen ovat tuottaneet Markus Selin ja Jukka Helle ja se on tehty yhteistyössä Kari Tapion ja Pia Viheriävaaran poikien Joona, Jani ja Jiri Jalkasen kanssa. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Marko Leino ja Tomi Tuikkala, se on Solar Filmsin ja Nummela Filmin yhteistuotantoa ja sen levittää Nordisk Film.

Elokuvasta on juuri julkaistu soundtrack Olen suomalainen – musiikkia elokuvasta, jossa on mukana myös yksi täysin uusi kappale ”Rescator”, joka on Kari Tapion sanoitus ja Jani Jalkasen sävellys. Lisäksi levyllä on Jani Jalkasen versio ”Extrapallo”-kappaleesta, Arttu Wiskarin versio ”Myrskyn jälkeen” -kappaleesta ja Stigin versio ”Juna kulkee” -laulusta.

Elokuvan ja Kari Tapion tribuuttikonserttien yhteiskiertue on paraikaa käynnissä eri puolilla Suomea. Sen aikana nähdään elokuva ja kuullaan Kari Tapion aikanaan esittämiä lauluja. Konsertissa esiintyy Kari Tapion orkesteri Hänen orkesterinsa solisteinaan Jani Jalkanen ja Dimitri Keiski. Kiertue päättyy 22.11. Saloon ja se matkaa lisäksi vielä Lohjalle, Raumalle, Turkuun, Poriin, Loimaalle, Nurmijärvelle ja Järvenpäähän. Kiertue matkustaa myös Fuengirolaan Espanjaan, jossa luvassa on viisi erikoisiltaa lokakuun alussa, jolloin elokuva nähdään paikallisessa elokuvateatterissa kolme kertaa, minkä lisäksi paikallisessa ravintolassa järjestetään kaksi konserttia. Lisäksi Sellosalissa, Espoossa järjestetään konsertti 5.12.2019.

Elokuvaohjaaja Aleksi Mäkelä tunnetaan muun muassa Solar Filmsin tuottamista menestyselokuvista HäjytPahat PojatMattiRööperi, Kotirauha ja Kummeli V, kulttisarjasta Kylmäverisesti sinun sekä lukuisista muista elokuvista ja tv-sarjoista. Aleksi Mäkelälle myönnettiin Elokuvataiteen valtionpalkinto vuonna 2009.

Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Hän menehtyi sairaskohtaukseen joulukuussa 2010. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Lisäksi hänet valittiin Emma-gaalassa parhaaksi miespuoliseksi artistiksi vuosina 1999 ja 2005.

Kuva: Solar Films / Jaana Rannikko