Arvaatko ketkä ovat Suomen ja maailman kuunnelluimmat artistit? Spotify julkaisi listan

Musiikin kuuntelupalvelu Spotify tekee vuosittain joulukuussa katsauksen kuluneen vuoden musiikkiin.
On siis jälleen aika tarkastella mitkä kappaleet, artistit ja albumit muodostivat musiikkivuoden 2016, sillä tänään julkaistiin soitetuimmat kappaleet sekä menneen vuoden menestyjät niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti.
Kansainvälisesti kuunnelluin artisti on Drake, mutta suomalaiset kuuntelivat puolestaan eniten JVG:tä, joka ylsi ykköseksi myös suomalaisten miesartistien listalla. Suomalaiset kuuntelevatkin pääosin kotimaista musiikkia: Suomen kymmenestä kuunnelluimmista artisteista vain yksi ei ole kotimaista tuotantoa. Myös suomalaisten eniten kuuntelemista kappaleista yli puolet on kotimaisia. Kuunnelluin suomalainen naisartisti on SANNI ja kuunnelluin albumi puolestaan Justin Bieberin albumi Purpose.
MUSIIKKIVUOSI 2016 SPOTIFYSSA
Maailmanlaajuisesti kuunnelluimmat artistit:
Drake on toista vuotta putkeen maailman kuunnelluin artisti vuoden 2016 aikana kertyneellä yli 4,7 miljardilla kuuntelukerralla. Artisti onkin yli tuplannut ennätyksensä 1,8 miljardista kuuntelukerrasta vuodelta 2015. Tässä lista maailmanlaajuisesti kuunnelluimmista artisteista:
1. Drake
2. Justin Bieber
3. Rihanna
4. Twenty One Pilots
5. Kanye West
Suomen kuunnelluimmat artistit:
1. JVG
2. Cheek
3. SANNI
4. Nikke Ankara
5. Elastinen
6. Teflon Brothers
7. Antti Tuisku
8. Mikael Gabriel
9. Twenty One Pilots
10. Evelina

Maailmanlaajuisesti kuunnelluimmat naisartistit
Rihanna on toista vuotta putkeen vuoden kuunnelluin naisartisti yli 2,5 miljardin kuuntelukerrallaan. Toiselle sijalle ylsi Ariana Grande, jota seurasivat Sia, Adele ja Fifth Harmony:
1. Rihanna
2. Ariana Grande
3. Sia
4. Adele
5. Fifth Harmony
Suomen kuunnelluimmat naisartistit:
1. SANNI
2. Evelina
3. Sia
4. Vesala
5. Rihanna
Maailmanlaajuisesti kuunnelluimmat miesartistit
Draken jälkeen soitetuimmaksi miesartistiksi nousi Justin Bieber loppuvuodesta 2015 julkaistun albuminsa Purpose siivittämänä. Listan kärkeen pääsivät myös Twenty One Pilots, Kanye West ja Coldplay:
1. Drake

2. Justin Bieber

3. Twenty One Pilots

4. Kanye West

5. Coldplay

Suomen soitetuimmat miesartistit:
1. JVG

2. Cheek

3. Nikke Ankara

4. Elastinen

5. Teflon Brothers

Maailmanlaajuisesti soitetuimmat kappaleet
Draken ”One Dance” teki historiaa syrjäyttäen ”Lean On” -hitin Spotifyn kaikkien aikojen suosituimpana kappaleena. ”One Dance” on kerännyt Spotifyssa tähän päivään mennessä yli 970 miljoonaa kuuntelukertaa.
1. One Dance (feat. WizKid and Kyla) – Drake

2. I Took A Pill in Ibiza – Seeb Remix – Mike Posner

3. Don’t Let Me Down (feat. Daya) – The Chainsmokers

4. Work – Rihanna

5. Cheap Thrills – Sia

Suomen kuunnelluimmat kappaleet:
1. Faded – Alan Walker

2. Hehkuu – JVG

3. Cheap Thrills – Sia

4. Että mitähän vittua – SANNI

5. Honey – Evelina

6. Pannaan Suomi Kuntoon – Petri Nygård

7. Hubba Bubba – Teflon Brothers

8. The Ocean – Mike Perry

9. Paluu tulevaisuuteen – JVG

10. Don’t Let Me Down – The Chainsmokers

Maailmanlaajuisesti kuunnelluin albumi
Julkaisunsa jälkeen Views on kerännyt yli 2,2 miljardia soittokertaa Spotifyssa vuoden 2016 aikana tehden siitä vuoden kuunnelluimman albumin. Vuoden viisi kuunnelluinta albumia ovat olleet:
1. Views – Drake

2. Purpose – Justin Bieber

3. ANTI – Rihanna

4. Blurryface – Twenty One Pilots

5. Beauty Behind The Madness – The Weeknd

Suomen kuunnelluimmat albumit
1. Purpose – Justin Bieber

2. Blurryface – Twenty One Pilots

3. Alpha Omega – Cheek

4. Peace Is The Mission: Extended – Major Lazer

5. This Is Acting (Deluxe Version) – Sia

6. Views – Drake

7. A Head Full Of Dreams – Coldplay

8. En kommentoi – Antti Tuisku

9. Kiitos ei ole kirosana – Haloo Helsinki!

10. Lukas Graham – Lukas Graham

Eniten kuuntelukertoja yhdessä päivässä
The Weeknd pitää hallussaan ennätystä yhden päivän aikana eniten kuuntelukertoja saavuttaneesta kappaleestaan. Ennätys tehtiin 26.11.2016.
Vilkas vuosi pohjoismaiselle musiikille
2016 on ollut loistava vuosi pohjoismaisille artisteille, sillä pohjoismaista musiikkia ei ole koskaan aiemmin soitettu näin paljon alueemme ulkopuolella. Spotifyn ja suoratoiston avulla artistit voivat saavuttaa faninsa hetkessä ympäri maailman, ja kansainvälisillä top-listoilla on ollut pohjoismaisten artistien kappaleita kuten tanskalaisen Lukas Grahamin kappale ”7 years” ja Alan Walkerin hitti ”Faded”.
Listoilla nähdään myös monia muita pohjoismaisia artisteja kuten , Kygo ja Zara Larsson, mikä osoittaa selvästi, kuinka uskomattoman menestyksekäs vuosi 2016 on ollut pohjoismaiselle musiikille”, kertoo Eva Lægdsgaard Madsen, Director of Artist and Label Services – Nordics.

Saatat myös tykätä
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta
20€ talletuksella 30€ pelirahaa + 150 ilmaiskierrosta