MKDMSK eli Atte Toikka oli rap-artisti Helsingin Malminkartanosta. Hän menehtyi tammikuussa 2019 ollessaan 21-vuotias.

Toikka tunnettiin taiteilijanimillä MKDMSK, Maski ja MC$K. Nuori artistilahjakkuus julkaisi debyyttialbuminsa Ota kiinni vuonna 2017 ja ehti olla osana rap-kokoonpanoissa Musta lista sekä Laulavat kulkurit. 4.1.2019 hän julkaisi soolona singlen ”Edelleen edellä”, joka on pysynyt tammikuusta lähtien Spotifyn top 50 -listalla.

Nyt artistin omaisten tahdosta saadaan kuulla MKDMSK:n ennenjulkaisematonta soolomateriaalia. Artistin myöhemmin julkaistavan levyn kolmas single ”Surullinen klovni” feat. Pyhimys julkaistiin tänään.

– Musiikki ei ollut vain osa Aten elämää vaan osa koko hänen persoonaansa. Meille on tärkeää saada jakaa osa Aten sielunelämää julkaisemattoman materiaalin muodossa, näin hän pysyy osaltaan meille aina olemassa, sanovat Atte Toikan lähiomaiset.

Pyhimys uskoi vahvasti Aten lahjakkuuteen.

– Olin tarkkaillut Aten ja kumppaneiden uraa jo vuosia, osittain menneiden vuosien nuorisotalo- ja maltsu-yhteyksien kautta, mutta ennen kaikkea koska kyseessä oli vain kukkaan puhkeamista odottava talentti. Nostin Aten poismenoa omassa sosiaalisessa mediassani ja sen tärkein aspekti oli herätellä tuon ikäluokan nuoria arvostamaan elämää ja keskittymään olennaiseen niin musiikin tekemisessä kuin elämässä ylipäätään. Mediat tarttuivat kirjoitukseeni ja kommentoin havaintojani Aten kyvyistä useille julkaisuille. Tässä yhteydessä mulle tuli olo, että koska olin päätynyt asiaa kommentoimaan, niin olisi vastuullista myös tukea perhettä auttamalla heitä saamaan julkaisematta jääneille kappaleille mahdollisimman laaja näkyvyys, niin että tuotto jäisi kuitenkin kokonaan perheelle. Olen iloinen, että Universal Music lähti auttamaan ilman taloudellista intressiä. Olen myös osakkaana yhtiössä, joka on aiemmin julkaissut Aten musiikkia ja olisin julkaissut nämä kappaleet vaikka täysin omakustanteisesti, Pyhimys avaa julkaisun taustoja.

Biisin voi kuunnella alta.

Kuva: Universal Music