UB40, Uriah Heep ja Within Temptation 3 viikon kuluttua Kivenlahti Rockissa

Legendaarinen reggae-yhtye UB40 saapuu harvinaiselle Suomen-vierailulle kesäkuussa Espoon Kivenlahti Rockiin kolmen viikon kuluttua. Vain muutaman kerran aiemmin maassamme nähty, yli 70 miljoonaa levyä myynyt yhtye on festivaalin päävieraana perjantaina 6. kesäkuuta.
Muita perjantain tähtiä ovat mm. Cheek, The Rasmus, Indica, St. Rasta, hollantilainen Within Temptation, ruotsalaiset Sabaton ja Anette Olzon, sekä virolainen Metsätöll.
Lauantaina 7.6. lavalle nousevat Sonata Arctica, JVG, J. Karjalainen, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Stam1na, Tuomas Kauhanen, Santa Cruz, sekä sokerina pohjalla legendaarinen Uriah Heep.
Espoon Leppävaarassa pidettävä Kivenlahti Rock viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan ja on noussut uutteralla talkootyöllä pienestä kyläjuhlasta kansainväliseksi festivaaliksi.

– Ensimmäisinä vuosina kyse oli talkootyönä toteutetusta pienestä tapahtumasta, ja kävijöitä oli muutama sata. Aluksi olimme pienellä pallokentällä Kivenlahdessa, mutta vuonna 2011 tapahtuma oli jo kasvanut niin suureksi, että siirryimme nykyiseen paikkaamme Leppävaaran urheilupuistoon, kertoo Kivenlahti Rockin promoottori Jere Makkonen.
– Viime vuonna perjantain pääesiintyjänä oli Whitesnake, ja saavutimme ennätyksellisen 7 000 hengen yleisön. Vähintäänkin samaan tähtäämme myös tänä kesänä, Makkonen jatkaa.
Festivaalin perjantai-illan päätähti UB40 sai alkunsa vuonna 1978 Birminghamissa, jossa yhtyeen jäsenet olivat käyneet samaa koulua. Nimilyhenne UB40 tulee sanoista Unemployment Benefit, Form 40, joka viittaa sen aikaiseen työttömyystukeen. UB40 sai ensimmäisen suuren mahdollisuutensa päästyään lämmittelemään konsertissa The Pretendersiä. Pian heidän ensimmäinen singlensä, King / Food for Thought, nousi sijalle 4 Britannian listalla. Yhtyeen vuonna 1980 julkaistu debyyttialbumi Signing Off viihtyi peräti 71 viikkoa Englannin albumilistalla, ja yhtyeen UB40-hitit, kuten Red Red Wine ja (I Can’t Help) Falling in Love With You, soivat yhä tiiviisti radiokanavilla. Laulaja Mick Boxin luotsaaman Uriah Heepin levyjä on myyty 45 vuoden aikana yli 40 miljoonaa kappaletta. Tämä Charles Dickensin kirjoittaman David Copperfield -romaanin hahmosta nimensä ottaneen yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Easy Livin’, Lady in Black, Gypsy, July Morning ja Look at Yourself.

Within Temptation on upeaäänisen Sharon den Adelin luotsaama vaikuttava yhtye, joka nousee Leppävaaran urheilupuiston päälavalle samana iltana kuin Nightwishin solistina maailmanmainetta niittänyt Anette Olzon ja kotimainen Indica. Luvassa on siis ennennäkemättömän vahva lyyrisen naisrockin ilta.
Ruotsalainen Sabaton on vuonna 1999 perustettu power metal –yhtye, joka käsittelee lauluissaan monia eri sotia ja konflikteja.

Metsätöll on virolainen metalliyhtye, jonka musiikissa on vaikutteita mm. kansanmusiikista. Yhtyeen sanoitukset ammentavat innoitustaan Viron historiasta ja kansanperinteestä. Keskeisiä teemoja ovat mm. virolainen muinaisusko ja taistelu ulkopuolisia valloittajia vastaan.
Kivenlahti Rockin järjestelyistä vastaa Espoon Kulttuuritoimintayhdistys yhdessä Eastway Liven kanssa. Festivaali on ikärajaton, mutta alueelta löytyy myös anniskelualueita. Tapahtuma-alue on hyvien kulkuyhteyksien päässä Helsingin keskustasta ja alueelle pääsee helposti joko junalla tai busseilla. Kivenlahti Rockin yhteydessä järjestetään myös Pikkukivi Rokki, joka on lapsille tarkoitettu ilmaistapahtuma.
Festivaalin nettisivut: www.kivenlahtirock.com
Liput Lippupisteestä.

Perjantaille ja lauantaille myynnissä olevat Priority-liput sisältävät:
– Oma sisäänkäynti pääportilla.
– Vaihdetaan portilla rannekkeeseen, jolla vapaa liikkuvuus sisään ja ulos alueelta päivän aikana.
– Oikeuttaa sisäänpääsyyn VIP -alueelle (K18), jossa oma anniskelualue, WC-alue ja näkyvyys molemmille lavoille.

 
 
Uusina niminä mukaan Anette Olzon (SWE), Sonata Arctica, JVG, Tuomas Kauhanen sekä St. Rasta.