
Antti Tuiskun ”Kumipuku” käynnisti kesäkumikampanjan – katso musiikkivideo
Kesäkumikampanja alkoi YleXPopissa Vaasan kauppatorilla lauantaina 2.6. Tapahtumassa nähtiin ensiesitys virallisen kesäkumibiisin ”Kumipuku” musiikkivideosta.
Antti Tuiskun esittämän kappaleen musiikkivideon on ohjannut Elias Koskimies.
— Monille on uutta tietoa se, että seksitaudit voivat tarttua suuseksissä, ja myös naiselle suuseksiä annettaessa. Oma tuntumani on, että vielä aika harva tietää, mikä on suuseksisuoja ja miten sitä kuuluisi käyttää. Suun ja nielun alueen syöpien määrä on kasvanut nopeasti monissa länsimaissa, sen yhdeksi syyksi epäillään suuseksissä tarttuvaa papilloomavirusta, Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen sanoo.
Halosen mukaan suuseksissä suojautumisesta ei aina puhuta esimerkiksi koulun terveystiedon opetuksessa.
Kondomi toimii suojana emätin- sekä anaaliyhdynnässä, mutta siitä saa helposti muokattua myös suuseksisuojan. Ohjeet suojan tekoon löytyvät kondomipakkauksesta suomeksi ja ruotsiksi.Kesäkumeissa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjeet myös saameksi. Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto jakaa pohjois-, inarin- ja koltansaamenkielisiä kumeja.
Kesäkumeja jaetaan Suomen suurimmissa kesätapahtumissa 190 000 kappaletta. Lisäksi Sotilaskotiliitto jakaa varusmiespalvelustaan suorittaville 30 000 Lomakumia.
Seksikiskalla voi kysyä mitä vain
Kampanja on näkyvästi esillä muun muassa Ruisrockissa Turussa (7.–9.7.) ja Blockfestissä Tampereella (17.–18.8.). Festareilla järjestöjen asiantuntijat ja vapaaehtoiset kohtaavat tuhansia nuoria ja keskustelevat heidän kanssaan turvallisesta seksistä.
Suositulla Seksikiskalla voi kysyä mistä tahansa seksiin ja ehkäisyyn liittyvästä asiasta. Kiskalla pääsee myös harjoittelemaan kondomin laittamista suorittamalla kondomiajokortin ja päivittämään tietonsa seksitaudeista tekemällä Naimamaisteri-testin.
Kesäkumi-kampanja järjestetään 23. kertaa. Kampanjan toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa.
Seuraa kampanjaa somessa tunnisteilla #kesäkumi ja #naimamaisteri
Facebook: Kesäkumikampanja, Instagram: kesakumivirallinen
Kuva: YouTube
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua