Antti Tuiskun ”Kumipuku” käynnisti kesäkumikampanjan – katso musiikkivideo
Kesäkumikampanja alkoi YleXPopissa Vaasan kauppatorilla lauantaina 2.6. Tapahtumassa nähtiin ensiesitys virallisen kesäkumibiisin ”Kumipuku” musiikkivideosta.
Antti Tuiskun esittämän kappaleen musiikkivideon on ohjannut Elias Koskimies.
Kappaleen kertosäe ”Laita se kumipuku päälle” on kampanjan iskulause. Nuoria muistutetaan suojautumaan myös suuseksissä, jota harrastetaan enemmän kuin ennen.
— Monille on uutta tietoa se, että seksitaudit voivat tarttua suuseksissä, ja myös naiselle suuseksiä annettaessa. Oma tuntumani on, että vielä aika harva tietää, mikä on suuseksisuoja ja miten sitä kuuluisi käyttää. Suun ja nielun alueen syöpien määrä on kasvanut nopeasti monissa länsimaissa, sen yhdeksi syyksi epäillään suuseksissä tarttuvaa papilloomavirusta, Väestöliiton nuorisolääkäri Miila Halonen sanoo.
Halosen mukaan suuseksissä suojautumisesta ei aina puhuta esimerkiksi koulun terveystiedon opetuksessa.
Kondomi toimii suojana emätin- sekä anaaliyhdynnässä, mutta siitä saa helposti muokattua myös suuseksisuojan. Ohjeet suojan tekoon löytyvät kondomipakkauksesta suomeksi ja ruotsiksi.Kesäkumeissa on tänä vuonna ensimmäistä kertaa ohjeet myös saameksi. Saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto jakaa pohjois-, inarin- ja koltansaamenkielisiä kumeja.
Kesäkumeja jaetaan Suomen suurimmissa kesätapahtumissa 190 000 kappaletta. Lisäksi Sotilaskotiliitto jakaa varusmiespalvelustaan suorittaville 30 000 Lomakumia.
Seksikiskalla voi kysyä mitä vain
Kampanja on näkyvästi esillä muun muassa Ruisrockissa Turussa (7.–9.7.) ja Blockfestissä Tampereella (17.–18.8.). Festareilla järjestöjen asiantuntijat ja vapaaehtoiset kohtaavat tuhansia nuoria ja keskustelevat heidän kanssaan turvallisesta seksistä. Suositulla Seksikiskalla voi kysyä mistä tahansa seksiin ja ehkäisyyn liittyvästä asiasta. Kiskalla pääsee myös harjoittelemaan kondomin laittamista suorittamalla kondomiajokortin ja päivittämään tietonsa seksitaudeista tekemällä Naimamaisteri-testin. Kesäkumi-kampanja järjestetään 23. kertaa. Kampanjan toteuttavat YleX, Suomen Punainen Risti, Väestöliitto, Syöpäjärjestöt ja Sotilaskotiliitto. Sosiaali- ja terveysministeriö tukee kampanjaa. Seuraa kampanjaa somessa tunnisteilla #kesäkumi ja #naimamaisteri Facebook: Kesäkumikampanja, Instagram: kesakumivirallinen Kuva: YouTubeLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Prinssi Harrylta rajuja syytöksiä: Terroristit uhkasivat
- Huh! Amanda Harkimo joutui ulosottoon – isän hautajaiset vieläkin maksamatta
- Kasinorakastajan blogi: Arpoja ja porsaanreikiä
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Norjan kuningas Harald on kuollut
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Sara Siepin Pyry-rakas kävi pyllyyn kiinni vaunulenkillä – katso kuvat!
- Joel Harkimo avoimena väleistään Janni Hussiin: ”Janni tulee ikuisesti olemaan minulle…”
- Vau! Tältä näyttää Tarja Turusen tytär!
- Martina Aitolehden unelma palasina: menetti Levin loma-asunnon
- Oho! Sointu Borg vaihtaa nimensä
- Katri Helenan käytöksestä erikoinen paljastus: ”Muutos oli vain hyväksyttävä”
- Mette-Maritin Marius-pojan kohtelu nostattaa kulmakarvoja – uskomatonta ökyilyä tutkintavankeudessa
- Näin valtava omaisuus Dolly Partonilta jäi – kuka perii lapsettoman tähden miljoonat?
- Janni Hussilta avoin paljastus yksityiselämästä: ”Olen deittaillut vain…”
- Rakastetuin Bond-tyttö täyttää 80 vuotta – tältä hän näyttää nykyään